— Hyvä Jumala! Tuo kauhea Omar Pasha! Tarkoitatte siis — — —
Hän katsoi avutonna rouva Sandersiin, joka vei lornetin silmilleen ja katseli Omar Pashaa säälivästi hymyilen. — Haluaisin tietää, mitä te oikeastaan tahdotte!… Ikäänkuin kaikki mitä miehet tekevät olisi oivallista… Te arvelette, että te miehet tulisitte toimeen ilman meitä? — — —
— Teidän ylhäisyytenne, me kaipaamme naisia sekä itsemme tähden että kaiken suorittamattoman työn takia. Mutta heidän on tultava — kuten eräs ruotsalainen kirjailija sanoo — pukeutuneina sukupuolensa luontaiseen ihanuuteen. Sitä me kaipaamme ja etsimme!… Minun suutarini on erittäin järkevä mies. Hän sanoo: »Naisilla ei ole itsetuntoa! Heidän tehtävänsä olisi saattaa miehet kunnioittamaan naista, mutta sitä he eivät tee!»… Nähdäkseni on meille suotava anteeksi, jos me emme kylläksi pidä arvossa heidän järkeänsä. Ihmeellistä on, kuinka ihminen voi hukata pois senkin vähän, minkä alkuaan on saanut — ja erittäinkin tämä koskee naisia. Ja aivan erikoisesti niitä, jotka ovat naimisissa! Tässä tuonnoin, rouva Sandersin kutsuissa, tulin sattumoisin kiinnittäneeksi huomiota siihen eri määrään kohteliaisuutta, mitä mainittu rouva osoitti naimattomille ja naiduille naisille. — — — Tuollainen on meidän miesten mielestä narrimaista! Niin, voihan käydä niinkin, että me teemme samaten, mutta se tapahtuu käskystä, — olemme oppineet sen teiltä! Mielestäni meillä on täysi syy epäillä etteivät naiset ole järjellisiä olentoja, niin kauan kuin he eivät käsitä, että he tuolla tavoin etupäässä loikkaavat itseänsä. — — Niin, suokaa anteeksi, hyvä rouva, en minä alkanut tätä kiistaa, muistakaa toki etten minä sitä alkanut!
Toiset rouvista näyttivät valmistautuvan panemaan Omar Pashan pataluhaksi.
Mutta nyt kohotti Thamar rouva pitkän, hienon kätensä, ja kaikki muut vaikenivat.
— Minusta te saatte aikaan niin paljon turhaa touhua! Te olette antautunut pahan palvelukseen, Omar Pasha. Nyt huomaan sen. Te olette kauheampi kuin Nero ja kanssaveljenne Iivana Julma — — sillä te ette helly koskaan, teillä ei ole mitään lempeämpiä hetkiä. Ja onni suosii teitä. Mutta katsokaa, kuinka onnettomilta me näytämme. Te riehutte meidän pienoismaailmassamme kuin tiikeri erämaassaan. — Ja kumminkin te eilen pelastitte hyypän rehellisen haahkan kynsistä; te ette voisi repiä kärpäseltä siipiä, — ja nyt te istutte täällä ja huvittelette meidän kustannuksellamme!
Thamar rouva katsoi hymyillen ympärilleen.
— Tässä istuu rehtorinrouva Altor, nainen, joka on pitkän aikaa elellyt hovissa ja nyt johtaa seuraelämää siinä kaupungissa, jolla on kunnia lukea hänet asukkaisiinsa. Hän on nyt jo kymmenen kertaa kysynyt teiltä, ettekö tiedä että ne tavat, joita te nimitätte yhteiskunnallisiksi epäkohdiksi, ovat kotoisin ylhäältäpäin, hovista, jonka kimppuun te kaiketi ette halunne käydä arvosteluinenne. Suvaitsetteko ehkä vastata hänelle?
— Nöyrin palvelijanne, hyvä rouva, minulla ei ole siihen muuta sanottavaa kuin että koko Euroopan hovitavat ovat itämaisen orjuuden jätteitä. Ne kuvastavat säännösteltyä orjuutta. Ranskan Henrik Kolmannelle tulee kunnia siitä että on ottanut ne käytäntöön Euroopassa, muuttaen ympäristönsä ystävistä palvelijoiksi… Eikö ole katsottava todisteeksi läheisestä sukulaisuudestamme apinoitten kanssa, että me arvostelukyvyttömästi jäljittelemme pyrkimystä pystyttää keinotekoisia rajoja, sensijaan että kunnioittaisimme luonnon asettamia.
Rehtorinrouva ei keksinyt heti vastausta. Hänen kasvonsa värähtelivät. Hän tyytyi huomauttamaan, että maailma hänen mielestänsä alkoi käydä ihmeelliseksi.