Hän jäi katsomaan äitinsä jälkeen.
Todellakin olivat täti ja hän ja Birger ajatelleet… ja hän oli varma että kaikki täällä salaa ajattelivat samaa… sillä eihän äiti ollut samanlainen kuin muut. Olipa ikävää että hän oli sen huomannut! Mutta eihän hänellä oikeastaan ollut oikeutta siitä loukkaantua… Kuinka äiti sentään voi näyttää ylväältä kun tahtoi! Setä oli nähnyt sen muutaman kerran, ja hän sanoikin aina, että hänessä oli syntyperäistä hienoutta — — —
Neiti Carn tuli ulos muutamain herrojen seurassa. He halusivat saada neiti Gertrudin mukaansa kävelyretkelle.
5.
Rouva Thammers meni sisään ja otti yllensä hiukan päällysvaatteita.
Sitten hän jälleen tuli ulos ja läksi kulkemaan nummelle päin.
Hänestä tuntui helpotukselta päästä kuulemasta ihmisten lörpöttelyä. Tuolla alhaalla oli koko ilma sillä kyllästytettyä ja täynnä turhanpäiväisiä, tuskastuttavia ajatuksia ja mitätöntä lorua.
Vasta täällä ulkona hän voi hengittää vapaasti. Ja sitäpaitsi oli muuan asia, josta hänen nyt piti tehdä selkoa omalle itsellensä. Hänellä oli jo kauan ollut tunne, että tulisi päivä, jolloin hän sanoisi itsellensä: »Nyt tahdon ottaa selkoa siitä, mitä oikein olen tehnyt», — ja juuri tänään oli hänen mielessänsä herännyt jonkinmoinen veltto halu saada hiukan selvyyttä noihin seikkoihin nähden.
Häntä melkein halutti kertoa kaikesta nummen eläimille ja kukille — niin saisivat ne tuomita häntä.
Ihmisille ei hänellä ollut mitään sanottavaa.
Hetkiseksi kiintyivät hänen ajatuksensa mieheen, joka oli puhellut niin paljon tuolla sisällä — — — Jo ensi iltana oli hänen äänensä jollakin erityisellä tavalla vaikuttanut häneen, hän ei tiennyt miksi, — mutta se muistutti jostakin aikoja sitten olleesta ja menneestä, jostakin, jonka hän oli kärsinyt loppuun ja joka nyt oli takanapäin — — — jota hän ei enää halunnut kokea uudelleen — — —