Thora istui puolittain toisaanne kääntyneenä. Hänen katseensa oli arka.
Äkkiä hän loi Samuel Sterniin pitkän, raskasmielisen katseen.
Tämä käännähti poispäin ja vihelsi kouraansa. Sitten hän tervehti hymyillen: — Te tahdotte että minä läksisin!
Hän läksi, mutta palasi kuljettuaan muutaman askeleen. — Älkää viipykö täällä kovin kauan! lausui hän. — Yöllä on täällä hiukan omituista — nummi on raskasmielinen!
6.
Thora Thammers oli jäänyt istumaan paikalleen — aivan levollisena. Hän ei ajatellut enää mitään.
Vielä näkyivät tunturit vaalean sumun takaa. Mutta pian alkoi aavikko pienentyä.
Olo kävi ahtaaksi — jotain raskasta läheni — musta vihuri kävi yli järven. Ja äkkiä tuli kylmä.
Häntä alkoi palella.
Nousisiko hän ja läksisi kulkemaan — kulkisi eksyksiin vuoristossa, kenties — — —