Oli satanut. He kulkivat yli höyryäväin ketojen.
Usman valkoisen vaipan alla huojuivat kukkaset — ne näyttivät käyvän juhlakulkueessa yli kedon!
He pysähtyivät sitä katsomaan — Heidän täytyi nauraa! — Puna-apila oli vallaton, mutta se oli valkoapilaan syy; se tuoksusi niin voimakkaasti, että se pani toiset kukat päästä pyörälle.
* * * * *
Varhainen sunnuntaiaamu!… He kulkivat kauas, kauas. He eivät voineet kääntyä.
Kypsä vilja suhisi. Ilma oli täynnä lintujen riemahtelua.
He pysähtyivät ja katsoivat ylös häikäisevään sineen, jossa leivot liitelivät, ilma hohti ja riemu raikahteli.
Heidän täytyi nauraa, sillä he olivat niin onnellisia.
Ja kun he tulivat kotiin, soivat kellot.
Ne tuntuivat kuin vahvistavan heidän liittonsa!