Rouva Thammers pyyhkäisi hiukset ohimoiltaan.
— Kuinka vihaan tuota kaikkea! kuiskasi hän kiivaasti.
Hän tarttui molemmin käsin päähänsä ja istui huojutellen ruumistaan edestakaisin, kuin kiihkeässä ruumiillisessa tuskassa.
Kello löi. Hän säpsähti, nousi ja pukeutui. Hän pysähtyi hetkiseksi katsomaan peiliin ja nyökkäsi jäykästi hymyillen kuvallensa.
Sitten meni hän alas syömään aamiaista, ja senjälkeen piti hänen käydä käsiksi Gertrudin pukuun.
Hän istuutui töineen kuistille, joka kiersi taloa.
Tukkukauppias Stern tuli käyden rouvansa kanssa.
— Hyvää huomenta, everstinna, sallikaa minun esitellä rakas vaimoni, rouva von Asten — — — ja tässä tulee todellinen tukkukauppiatar Iversen!
Rouva Iversen löi häntä käsivarteen työlaukullaan.
— Te olette… en tosiaankaan tiedä mikä! Mutta onneksi on Iversen niin todellinen, kuin kukaan ikinä voi olla, ja siitä olen tosiaankin iloinen!… Mutta te olette ultramontaani.