He huomasivat kaikki kolme tulleensa istuneeksi liian kauan.
Rouva Thammers meni huoneeseensa ja ryhtyi jälleen työhönsä, tuntien ehdottomasti kiitollisuutta siitä, että hänellä oli oikeus olla siellä yksin.
* * * * *
Puku valmistui. Sinä päivänä oli Gertrud ihastunut äitiinsä.
— Tietysti sinäkin tulet tänä iltana mukaan katsomaan, kun me tanssimme! Tiedätkö, usein minusta on kaikkein hauskinta istua katsomassa — sillä ainahan näkee jotain, jolle voi nauraa itsensä kuoliaaksi.
Rouva Thammers katsahti tyttäreensä hieman hymyillen.
— Sinä et ole muuttunut paljoa! Siihen aikaan kun olit kahdeksan vuoden vanha, sanoit jokseenkin samaa. Sinulla oli ensi kertaa vieraita luonasi. Seisoit ja katsoit ivallisesti niitä kaikkia, ja kun kysyin mitä ajattelit, nauroit sinä ja sanoit: »Haen vain sellaista, joka on hullua, sillä se on hauskinta kaikesta.»
Hän huokasi ehdottomasti, sillä hän muisti vieläkin kuinka tuskallisesti häneen oli vaikuttanut noiden raikasten, kirkkaiden lapsensilmäin ilme.
Gertrud loi häneen nopean katseen.
— No niin, sehän osoittaa että minulla jo siihenkin aikaan oli hiukan ihmistuntemusta! Niin, sinä kai tulet sitten myöhemmin, äiti?… Birgerkö? Niin, Birger kai pukeutuu paraikaa… Etkö ole nähnyt häntä koko päivänä? Ei, Birgerillä on niin paljon puuhaa… aamuisin on sitä melkein eniten, ja illalla meillä on Nuorten klubi, näetkös… ja hänkin kuuluu niihin, jotka väittävät että loma-aikoina täytyy olla itsekäs… Ei, nyt minun täytyy lähteä pukeutumaan!