— Enkö ole todellakaan sitä tehnyt? Minusta on kuin olisin koko ajan tuijottanut pimeään. — Onko sinulla ollut hauska?
— Kovin hauska! Olisitpa nähnyt, kuinka oivallisella tuulella Omar Pasha oli… hän on saanut kaikki nuoret tytöt rakastumaan itseensä… kaikki tyyni! Ja se oli hyvä saavutus, sillä onhan hänellä muitakin rautoja tulessa… Rouva Gyllenskjold — hänhän on saanut hänet ansoihinsa. Älä näytä niin halveksivalta, äiti; sillä hän on tosiaankin ihmeellinen, ja on oikein huvittavaa katsella, kuinka hän saa naiset itseään hakkailemaan. —
— Luulen, ystäväni, että sinä käsität väärin tukkukauppias Sternin!
— Ei, äiti, vaan minä luulen että sinä et ymmärrä tätä tällaista. Tuosta kiihkeän romantillisesta rakkaudesta, joka lienee ollut muodissa sinun aikoinasi, me Jumalan kiitos olemme päässeet, — me huvittelemme ja säilytämme sydämemme murtumattomina. Isä sanoo myöskin aina, että niin juuri on oleva. Mutta nyt minun täytyy mennä, tulen nukkumaan suloisesti. — — —
Birgerkö? Niin, hän meni klubille. Terveisiä vain — — — ei, ei hän käskenyt sanomaan, — tiedäthän, kuinka hänellä on paljon puuhaa yhäti ja aina. Nyt sammutan valkean!
Rouva Thammers paneutui pitkäkseen. Nyt piti hänen nukkua. —
Mutta hänen täytyi ajatella Birgeriä, jolla aina oli niin kiiru, ja jonka oli pakko olla itsekäs, eikä ainoastaan loma-aikoina. — — —
Ja mitä se häneen koski, jos Samuel Stern oli iloinen ja onnellinen.
Hänellä ei syvässä alentumistilassaan ollut oikeutta halveksia ketään ihmistä. — Mutta hän tunsi kiihkeätä halua halveksia häntä, — häntä yksin!— — —
Pitäisikö nyt tämä hänet valveilla? Ken tahtoo rukoilla puolestani, että saisin nukkua? kuiskasi häh.