Silloin tuli Don Miguel, joka kuului niihin harvoihin joita Sjurin jutut eivät huvittaneet.
Ja Sjurin täytyi lähteä saamatta korvausta, — sillä Don Miguel punoi pitkien viiksiensä päitä ja vaati jyrkästi että saisi viedä rouva Lissin koskelle. Olihan tämä luvannut eräälle maalareista olla mukana hänen taulussansa.
Parantola jäi melkein tyhjäksi — ei edes vanhoja naisiakaan ollut näkyvissä.
Kun Thora Thammers tuli ulos, pysähtyi hän ihmeissään ja tuli iloiselle mielelle.
Aurinko paistoi ja kaikkialla näytti niin hauskalta, sillä hän ei nähnyt ainoatakaan ihmistä — vaan ainoastaan västäräkkejä katolla ja nuo kaksi kesyä varista, jotka oleksivat keittiön käytävässä saadaksensa ruokaa.
Hän läksi kulkemaan tunturia kohden.
Hän oli alkanut tavallaan urheilla pyrkimällä löytämään paikkoja, jonne ei tullut kukaan muu kuin Sjur ja pikkuelukat.
Väliin auttoi Sjurin pilli häntä tässä suhteessa.
Häntä huvitti keskustella tuon viisaan poikasen kanssa ja kuunnella, kun hän soitteli katajapillillään, koettaen esittää lauluja ja sävelmiä, — toiset niistä oli hän oppinut parantolassa, toiset vuorenhaltialta tai metsänväeltä — toiset oli hänelle opettanut hänen oma nuorekas kaihonsa, jonka nummen yksinäisyys herätti.
Thora Thammersista oli miellyttävää kuulla noita vienoja, surunvoittoisia säveleitä, joissa ilmeni hiljainen ymmärtämys ympäristöön nähden, mutta samalla halu avaraan maailmaan.