Häntä huvitti katsella vuohia. Kuullessaan pillin äänen ne käänsivät päätään ja tulivat lähemmäksi. Sjur väitti niiden pitävän eniten kantosävelmästä, juuri samasta, jonka hänkin mieluimmiten halusi kuulla.
Nyt meni hän pojan luokse ja pyysi häntä soittamaansen..
— Onko totta, että olet oppinut sen vuorenhaltialta?
Sjur katsoi häneen mitä rehellisimmällä katseella, kertoessaan vuorenhaltiasta, joka asui täällä nummella, ja kuinka hän itse aivan selvästi oli nähnyt hänen istuvan kannolla ja puhaltavan koko sävelmän. Vasta kun hän tuli aivan lähelle, katosi vuorenhaltia — — —
Sitten meni Sjur kotiin ja opetteli puhaltamaan sen omalla pillillään. —
— — — Oli myöskin aivan varmaa, että kerran oli Thor Andrastsæter yllättänyt tuollaisen vuorenhaltian, kun tämä oli varastamassa häneltä heiniä. Mutta Thor, joka oli ymmärtäväinen ja käytännöllinen mies, ajatteli: »Tästä täytyy tulla loppu!» Ja niin otti hän häneltä heinät pois. Mutta noustessaan levolta seuraavana aamuna ontui hän niin pahoin että tuskin voi käydä. Vuoren haltia oli kostanut hänelle. — — —
Ja jos ken käyskenteli nummella auringonlaskun jälkeen, oli helppo erottaa vuoresta laulua, — tai jos ken rohkeni mennä sinne keskiyön jälkeen, silloin kohosi vuoresta liekkejä, ja vihreitä valopilkkuja näkyi jokaisen kannon yläpuolella, jossa sellaista väkeä asui. —
Mutta nyt tahtoi Sjur puolestansa kuulla jotain buurisodasta ja kuinka kauan Herra oli määrännyt että sen piti kestää.
Sitten hän tahtoi tietää, miksi kuninkaita ja presidenttejä murhattiin, ja mitä tiede oli, ja voisivatko ihmiset koskaan päästä kuuhun, ja miksi kukaan ei enää elänyt 900 vuoden vanhaksi, kuten Metusalemin aikoina. Monta muutakin seikkaa olisi Sjur halunnut tietää — ja vuohet, jotka ovat uteliaimpia kaikista eläimistä, tulivat myöskin lähemmäksi, mutta toiset elukat kävivät rauhallisesti kauempana laitumella.
Mutta Sjur poikanen ei voinut saada oikein tarkkoja tietoja. Hän tuli yhä lujemmin vakuutetuksi siitä, että kaupunkilaisilla ei ollut paljon järkeä.