Hän tunsi joutuvansa liikutuksen valtaan.
— Äitinnekö? sanoi hän hiljaa.
— Niin, minulla on äiti!
Thora katsoi toisaanne. Hän ei uskaltanut puhua hänen kanssaan hänen äidistänsä — — — ei, heidän täytyi puhua jostakin muusta.
Ja sitten hän ei keksinyt mitään muuta, vaan kysyi Samuel Sterniltä miksi hän käyskenteli niin paljon nummella. Hän ajatteli ettei se olisi hänen makunsa mukaista.
Samuel Stern nauroi hiukan. — Miksikä minä käyskentelen omalla nummellani? Minä olen nummen herra, ja kaikki sen ihanuudet kuuluvat minulle — varsinkin öiseen aikaan. Silloin niinä kummittelen täällä… nimittäin minun muinoinen »minäni». Oikeastaan kokoontuvat tänne kaikki minun kuolleet minuuteni.
Hänen äänensä oli jälleen muuttunut. Thora loi häneen katseen.
— Niin, minusta on käytännöllisintä osoittaa kunnioitusta olentonsa kaikille eri puolille… Päivällä minä käyskentelen tuolla alhaalla Egyptin höyryävien lihapatojen keskellä, otan eteeni joka lajia ja olen kokonaan oma itseni. Yöllä tulen tänne vetelehtimään, olen aivan toisenlainen, mutta silloinkin oma itseni.
Thoran kasvot kuvastivat jälleen liikutusta.
— Tekö sitten aina tulette — — —