— Niin, juuri minä tulen aina kävellen päivänkoitteessa… olen muutamia kertoja nähnyt teidän seisovan akkunassa… minä kuljen täällä kulkemistani ja katson luvattuun maahan.
— Luvattuun maahan! toisti Thora hiljaa. — Siitä minä olen kerran uneksinut.
— Mutta minä olen nähnyt sen — sillä, katsokaas, niin minä nimitän näköalaa täältä itsekseni kaikessa hiljaisuudessa. Ja uskon sen vain teille näin kahden kesken. Älkää kertoko siitä!
Hänen täytyi katsoa Thoraan, joka istui katkera tuskan piirre suun ympärillä ja suurissa, hiljaisissa silmissä.
Sitten hän jatkoi: — Niin olen sitä nimittänyt viime kesästä saakka, jolloin äitini oli täällä… Eräänä iltana hän istui katsoen tuota näköalaa. Hänen oli vaikea käydä, mutta kerran hän oli tullut tänne ylös… Se oli suuri voitto meidän kummankin mielestä… Silloin hän kääntyi minua kohden, ja minä näin hänen katseessansa valtavan ikävöimisen, jonka olin nähnyt siinä muutamia kertoja ennen.
— »Se on kaunista!» sanoi hän. »Ei teille muille, vaan minulle tuo loistava, saavuttamaton maa tuolla ylhäällä on kuin kuva kaikesta mitä olen ikävöinyt! Se on kuin luvattu maa, johon minun ei koskaan pitänyt tulla.» —
— »Mutta olen saanut nähdä sen», sanoi hän hymyillen. »Ja olen nähnyt muiden menevän sinne, ja olen uneksinut että monet saavuttaisivat sen! Siinä olen löytänyt onneni.» — — —
— Ja hän katsoi minuun. »Toivon sinulle, poikani, että sinä sen saavutat. Muista, että sinun tulee päästä kauemmaksi kuin minä.»
— Silloin polvistuin hänen eteensä. Niin, laskeuduin polvilleni rakkaan äitini eteen ja katsoin hänen loistaviin, sinisiin silmiinsä, joiden katse oli niin kaihoisa, mutta samalla niin uljas ja valtava. Ja minä kysyin: »Voitko sanoa, äiti, miksi Herra ei ottanut Moosesta ja kantanut häntä kotkan siivin luvattuun maahan… Kotkan tavoin olisi hän levittänyt siipensä ja kantanut hänet selässänsä… Sillä raamatussa sanotaan että Mooses oli suuri Herran edessä ja hyvin lempeä, lempeämpi kuin muut ihmiset maan päällä. Ja voitko sanoa, äiti, miksi hän ei avannut sitä maata sinulle? Sillä sinä olet myöskin suuri kuten Mooses ja lempeämpi kuin kukaan, jonka tunnen.»
— Silloin äitini nauroi minulle. Hän nauraa aina, kun sanon jotain sellaista, mutta minä tiedän, että se on totta!