— Niin, ettekö te tiedä että hyvien ystävien voi käydä niinkin, etteivät he enää voi sietää toisiansa. Se tapahtuu siksi että he ovat liiaksi kuluttaneet toisiansa, ovat kuluttaneet pois toisistansa kiillon ja koristeet, niin että ainoastaan kulmikkaisuudet ovat jäljellä, ja ne voivat helposti loukata.
Thora loittoni muutaman askeleen. Sitten hän kääntyi takaisin.
— Olla teidän ystävänne? Sellaiseen uhkayritykseen älköön ryhtykö kukaan, jolla on taipumusta koota painolastia!
Samuel Stern meni häntä lähemmäksi ja pysähtyi.
— Kuinka teidän laitanne on? Teidän olennossanne on jotain valkoista… kuin olisitte te unohtanut jotain — — kaiken sen ajan, jonka olette elänyt… Tiedättäkö mitä tuo vanha pappi sanoi ensi iltana, kun te tulitte sisään? Keskeyttäen tupakanpolttonsa hän jäi katsomaan teihin huolestuneena. »Du armes Kind, was hat man dir gethan?» hän lausui. Sitten poltteli hän rauhallisesti edelleen. Silloin katsoin minäkin teihin — kaikki katsoivat teihin.
Thora katsoi häneen hetkisen hämillään, ihmetellen.
Oliko kaikki, kaikki unohdettua? Tai eikö ollut koskaan ollutkaan mitään? Oliko kaikki vain pahaa unta, jota hän kerran oli uneksinut?
Hän nauroi.
— Ihmeellinen pappi — eikö totta?… Minne te nyt menette? Täällä on vielä auringon hehku jäljellä, mutta tuonne kauas on yö jo tullut! Aiotteko sinne?
— Kyllä, siellä saan kuulla suuren Panin nukkuvan