Yksin lehtori de Roch'kin antautui hänen käskettäväksensä, — hän, joka juuri samana päivänä oli selittänyt noille nuorille naisille, ettei luonto koskaan suo naiselle vapautusta hänen sukupuolestansa, — millä lausunnolla hän ei tarkoittanut muuta kuin että vaikkei kukaan voinut olla naisille kohteliaampi kuin hän, hän sentään tahtoi että naiset nöyrästi tunnustaisivat hänen etevämmyytensä.
Mutta Thamar rouvaan nähden kävi hän heti aivan vaatimattomaksi. Paitsi sitä että hän salli tämän asettua valtaistuimelle ja muodostaa hovin, omisti hän vielä lisäksi itselleen jonkunmoisen hovimarsalkan ja ylimäisen kamariherran toimen.
Tänäkin iltana Thamar rouva istui tavallisella paikallaan ja silmäili ympärilleen tavalla sellaisella, kuin olisi kaikki olemassa vain häntä varten.
Hän nojasi taapäin ja koko hänen huomionsa näytti olevan kiintynyt hänen espanjalaiseen lintukoiraansa, pieneen sievään Prinsessa Leilaan.
Tänä iltana sai kukin jutella melkein miten vain halusi. Vain silloin tällöin hän jollain pienellä sattuvalla huomautuksella näytti, miten helppo hänen oli ohjata keskustelua.
Hänellä oli loistavat, tyynet gasellinsilmät, joiden ilme oli samalla niin muunteleva, että se näytti vaihtuvan, kun hän niitä vain liikautti.
Ihmisten mielestä ne kuvastivat niin paljoa, — hyvyyden ylenpalttisuutta ja vilpittömyyttä sekä usein — kuten tänäkin iltana — haaveellista surumielisyyttä.
Hän olikin tosiaan levoton miehensä takia. Tämä oli Karlsbadissa eikä ollut terve. Nyt oli Thamar rouvalle selvinnyt, kuinka kiintynyt hän oli mieheensä. Ja eihän hän voinut sulkea silmiänsä siltäkään seikalta, mikä merkitys miehen tuloilla ja yhteiskunnallisella asemalla oli hänen omaan mukavuuteensa nähden.
Ehdottomasti pyrkivät läsnäolevain katseet kiintymään häneen. Muhkea hän olikin, istuessaan siinä sinisenvihreä samettipuku yllään, pää hieman taivutettuna eteenpäin ja tuuhea vaalea tukka laadittuna à la vierge.
Hän istui leikiskellen Prinsessa Leilan valkoisilla korvilla, joiden karva oli pehmoista kuin silkki.