— Kaikkein ihmisten pitäisi pelätä teitä. Miksi teitä nimitetään Omar
Pashaksi?
— Se on rouva Thamarin keksintö. Hän kai huomasi jotain yhdenkaltaisuutta… Tarun mukaan rakasti jumala häntä, mutta ei tahtonut koskaan sallia hänen suorittaa mitään.
Thora katsahti häneen. Hänen silmänsä — ne voivat väliin aivan piiloutua luomien taakse — ja hehkua siellä piilossaan.
Thora muutti hiukan paikkaa, otti muutamia kukkia ja sitoi ne yhteen heinänkorrella.
— Tiedättekö vielä jotain muuta uutta?… Olen varma että te tiedätte sen… sillä minä luulen… ei, ei se oikeastaan ollut mitään. — — —
— Neiti Schaum on myöskin lähtenyt. Hän ei voinut täällä tehdä työtä… Hänen piti toimittaa hengiltä jokin kirjailijatar, joka ei ollut kirjoittanut oikealla tavalla… Toivokaamme että hän tekee sen äkkiä. Ei edes naistakaan pidä kiusata liiaksi… Tiedättekö, että tuo leppeä pieni neito on kyky, joka on sukua kuudennentoista vuosisadan kauheille pedagoogeille!… Hän jättää miehet rauhaan. Naisia hän rakastaa ja kurittaa. Liian tyhmänrohkeitahan ne ovatkin nuo naiset, jotka eivät kirjoita niin kuin heidän tulisi. —
Thora nauroi. — Kuinka se sitten olisi?
Samuel Stern jatkoi: — Eiväthän he ole tekemisissä ainoastaan tuon kiltin neiti Schaumin kanssa… Kun nyt meidän sivistyksemme ei kerran ole ehtinyt sen pitemmälle — tai, jos niin tahdotte, niin kauan kuin meidän järkemme ei ole sen terävämpi kuin että me ehdottomasti katsomme jotakin kirjaa paremmaksi, jos se on miehen kirjoittama, — miksi eivät naiset Herran nimessä voi kutsua itseänsä Pekaksi tai Paavoksi tai Matiksi? Täytyyhän ihmisellä olla hiukan ymmärrystä!
— Mutta juuri sitähän naisilla teidän mielestänne ei ole.
— On kyllä — joillakuilla. George Sand ja George Eliot olivat kyllin viisaita pystyttääksensä kuuluisuutensa miehen nimen turvissa. Ihmiset pettyivät luulemaan George Eliot'ia vanhaksi papiksi, — ja se tuli hänen pelastukseksensa. Rosa Bonheur kävi kehityksensä tärkeimpänä kautena miesten vaatteissa. Muutoin hänet olisi syöty elävältä — — — Ja mehän olemme kaikki ihastuneita kaikkeen siihen naistyöhön, joka piiloutuu Goethen nimen suojiin, niin että jos se äkkiä karsittaisiin pois, me saisimme halvauksen, — — — sillä hänen runoutensa paras kukkeus olisi poissa — — —