— — — Mutta tuo puheenalainen ajattelematon olento saa pitää hyvänänsä varomattomuutensa seuraukset!
— Toivokaamme että hän niistä vielä toipuu! sanoi Thora.
Ja hän nauroi jälleen. Hän oli tullut niin hyvälle päälle.
Hän istui katsoen muutamia muurahaisia, jotka kantaa kontustelivat jotakin… Oikeastaan se huvitti häntä enemmän… Oli oikein surkeata, että hänellä oli niin vähän harrastuksia, — — — häntä ei liikuttanut vähääkään kuulla kaikista noista naisista, jotka olivat pelastaneet henkensä, sekä tuosta, joka oli tuomittu sen menettämään. Kernaimmin hän oli kuulematta lisää — — —
— Onko vielä muitakin, jotka ovat matkustaneet? kysyi hän kumminkin. —
Minä luulen… ei, ei se ollut mitään. — Hän pudisti hymyillen päätänsä.
— On kyllä, lehtori. Hänen heikkoja yrityksiänsä olla sukkela tullaan varmaankin kaipaamaan. Ja huomenna lähtee kaksi meidän kauneista ja mitä häikäilemättömimmistä nuorista naisista tiehensä.
— Ei, nyt täytyy teidän lopettaa… sekä rouva Thamar että nuo nuoret neidit??… Minä luulen — — —
— Oletteko te aina niin luulevainen? Tarkoitan että onko teillä tapana yhtä mittaa käyttää tuota tekosanaa?
Samuel Sternin ääni kajahti hilpeältä.
— Älkää näyttäkö niin pelästyneeltä! Sanokaa nyt vihdoinkin, mitä te luulette!