Samuel Stern nauroi.
— Ja entä te? Onko kehityksenne tuottanut teille iloa?… Eikö ollut perin herttaista, että te valitsitte tulla tuollaisten lasten äidiksi? Eiköhän olisi paikoillaan nimittää juuri sellaisia lapsia äpäröiksi?
Thora Thammers kävi äkkiä aivan tyyneksi ja levolliseksi. Hänestä tuntui kuin hänen verensä jähmettyisi, ja hän tunsi sen helpotuksena.
Hän painoi päänsä alas ja seisoi hiljaa.
He olivat vaiti molemmat. Samuel Stern hengitti raskaasti, kuin ruumiillisen ponnistuksen jälkeen.
— Minun täytyi sanoa se, sanoi hän vihdoin hiljaa, — se oli kerran sanottava!
— Niin… niin, niin! sanoi Thora epävarmasti.
Sitten hän hymyili ja kohotti päänsä — kaula suoristui, veri pääsi liikkeelle, ja hänen silmissänsä säteili jotakin.
— Ei se tee mitään! sanoi hän ja nauroi. — Muutoin olettekin aivan oikeassa!
Hän käänsi kasvonsa Samuel Sterniä kohden. He katsoivat hetkisen toisiinsa.