Kun niityt alkoivat hohtaa vihreinä valkoisten jäätiköitten alapuolella, silloin ei Marit Hennerud enää voinut viihtyä kylässä.
Ja kun tuulet kävivät lämpimiksi ja yöt valoisiksi, silloin oli
Metsolan parantola jo valmiina ottamaan vastaan viimekesäiset vieraat.
Vähitellen saapuivat ne kaikki tyyni.
Hienoisena ja punaposkisena, lempeästi hymyilevänä kuten ennenkin, mutta vielä kaunopuheisempana käyskenteli siellä lehtori, väenlaskua pitäen.
Kaikki olivat saapuneet — paitsi tukkukauppias Stern ja hänen molemmat koiransa.
Lehtori ei kaivannut heitä. Mutta Marit Hennerud ja monet muut olivat siitä huolissansa.
Rouva von Astenilta ei saatu mitään lohtua. Häntä huvitti enemmän puhua nuoresta insinööristä, joka oli puuhassa keksiä uuden hävitysvälineen.
Oli tullut useita uusiakin vieraita ja sitäpaitsi muutamia aviomiehiä, jotka olivat saattaneet vaimonsa tänne ja aikoivat viipyä muutaman päivän.
Kesä lupaili käydä oikein hauskaksi. Kaikki olivat hyvillä mielin. Oli jo alettu maalata koskea.
Oli ehditty ensi päiviin, jolloin oli niin lämmin, että voi täyttä totta istuskella ulkona.