Rouva Sahm oli saanut nuoren, oppineen tohtorin suljetuksi nurkkaan. Hän halusi nyt tietää, oliko rakkaus tunnettu jo sekundäärikaudella ja oliko ihmistä katsottava lajin muunnokseksi vai alkulajiksi.
Ärsyttääkseen lehtoria tarjoutui muuan nuori nainen pitämään esitelmää aineesta, jota ei vielä ollut käsitelty tarpeeksi: miehen heikkouksista.
Muutamat toiset nuoret olivat piirittäneet ylioppilas Adelssonin, tummatukkaisen pohjan pojan, jolla oli mitä rohkeimmat sinisilmät. Hänessä oli jotain yleiseurooppalaiselta vaikuttavaa. Hän oli ollut pari vuotta matkoilla ja oli tullut tänne suoraa päätä Nizzasta. Hän kiinnitti naisten mieltä. Hän kertoeli niin rohkeasti ja häikäilemättömästi. Hän oli suorastaan vielä kauheampi kuin Omar Pasha.
Hän kuohui vihasta ajatellessaan että Ranska voi rajojensa sisällä sietää sellaista pelipankkia kuin Monte Carloa. Ranskan keisari oli antanut suostumuksensa sen perustamiseen. Tasavallan tulisi sulkea se. Sen olemassaolo oli rikos ihmiskuntaa kohtaan.— — —
Tästä johtui puhe vanhoihin ruhtinassukuihin, sellaisina kuin historia ne meille esittää — rappeutuneina, mitä kauheimpaan mädännäisyyteen vajonneina… Tuollaisten sukujen jäsenten näytti olevan vaikea kehittyä tavallisiksi kunnon ihmisiksi, — vielä vaikeampi kuin muiden saavuttaa todellista ihmisarvoa. —
Hänestä pyrittiin laskettelemaan sukkeluuksia, sanoen että hänen pääparkansa ilmeisesti oli parantolahoidon tarpeessa.
Mutta hän ei ollut vielä ehtinyt loppuun, vaan jatkoi yhä.
— — Tuolla etelässä hän oli tutustunut uuteen lajiin ihmisiä. Ne olivat hänestä köyhälistöä, kurjempaa kuin aineellista puutetta kärsivä. Ne luulivat, että Kaitselmus oli suonut heille rahaa sitä varten että he huvittelisivat — eivätkä ne pystyneet siihen. Voi hyvä Jumala, kuinka niiden oli ikävä! Hän näki ne edessään haukottelevina, kaiken maailman ihanuuden keskellä. —
Nuoret naiset halusivat kernaammin puhua jostakin muusta. Ne pyysivät häntä kertomaan näkemistään hienon maailman puvuista.
Hän nauroi. Sehän kuului juuri samaan asiaan! Niin, hänen oli ollut mahdoton olla niitä näkemättä — ja huomaamatta että nykyajan naiset pyrkivät ratkaisemaan saman tehtävän kuin muinoin kuningatar Kraaka, mutta vastakkaiseen suuntaan: olla puettu ja kumminkin alaston. Oli ihmeellistä nähdä, kuinka kunnialliset naiset kilvan jäljittelivät kuoseja, jotka olivat siveettömäin naisten keksintöjä tai heitä varten keksittyjä. Erikoisen älykkäältä ei se hänestä vaikuttanut, mutta kaiketi onkin älykkäisyys jo vanhentunut ominaisuus… Ennenmuinoinhan poltettiin viisaita naisia!… Erääseen toiseenkin seikkaan oli hänen huomionsa kiintynyt, nimittäin tuohon erinomaisen kauhistuttavaan tapaan, millä he kantoivat helmojansa. Minne olikaan joutunut sulottarien perintö?