Hän kääntyi lähellä seisovan ylioppilas Adelssonin puoleen — pitihän tälle osoittaa hiukan ystävällisyyttä.
Nuori mies sukaisi tukkaansa kädellään. Hän ei tiennyt, oliko joku niin lausunut, mutta tuollainen väite oli kumottava, sillä sehän oli aivan väärä. Kukin saavutti suurimman täydellisyytensä juuri pysymällä omassa lajissansa, — lajin rajoja täytyi olla valmis siirtämään.
Lehtorin vastustaminen tuotti hänelle todellista tyydytystä.
Noustiin paikoilta. Liikuskelu tuntui olevan tarpeen. Rouva Liss kääntyi innokkaasti Don Miguelin puoleen.
— No totta tosiaan! Rouva Harder on todellakin aivan kuin… eikö teistäkin?
— On kyllä.
Ensi kerran loi nyt Don Miguel rouva Lissiin katseen, joka ei ollut ehdottomasti ihaileva.
Rouva Thammers oli noussut ja kulki heidän ohitsensa.
— Ja rouva Thammers, sanoi Don Miguel hymyillen, — eikö hänkin ole aivan kuin — — —?
Rouva Liss katsoi hänen jälkeensä.