"Ei, sen minäkin uskon", sanoi Greeta loistavin silmin; "ja tiedättekös rouva Creek, minä rukoilen häneltä tuhansia asioita tässä maatessani. Pelkään, että väsytän häntä kovin, mutta minä rukoilen, että hän ei kuuntelisi sellaista, mitä hän ei hyväksy, ja minä koetan olla pyytämättä samaa asiaa kahta kertaa."
Kun Greeta rupesi paranemaan, alkoi hänessä samalla herätä myötätuntoisuus hänen kärsiviä kumppaneitaan kohtaan.
Lähimmässä vuoteessa makasi nuori nainen, jonka jalka oli poikki. Hän oli kovin huolissaan kodistaan ja lapsistaan, ja Greeta kuunteli eräänä päivänä hänen keskusteluaan erään vanhanpuoleisen naisen kanssa, joka makasi Greetan vuoteen vieressä toisella puolella.
"Pidä lepoa niin kauan kuin saat ja ole iloinen siitä. Kuka lapsiasi hoitaa?"
"Minun kälyni. Hän tuli Kentistä, ja hän on kelvollinen ja hyvä ihminen. Mutta minä halajan saada nähdä nuorintani. Hän on ainoastaan kymmenen kuukauden ikäinen."
"No eihän teillä ole oikeastaan mitään huolehtimisen syytä. Katsokaa minua. Minä kiitän Jumalaa joka päivä siitä, että putosin portailta ja nyrjähytin olkapääni. Nähkääs, minä olen lähes neljänkymmenvuotias ja olen synnyttänyt ja kasvattanut neljätoista lasta ja tehnyt ankarasti työtä koko elinaikani, pessyt ja puhdistanut muille. En vielä milloinkaan näinä kaikkina vuosina ole maannut sairaana eikä minua koskaan niin ole hoivattu kuin nyt täällä. Minä nautin äärettömästi tästä levosta. Olenhan minä joskus pyhinä käynyt puistoissa, mutta siinä on sitte aina lapset ympärillä nykimässä, ja täytyy miestäkin pitää varalla, ettei hän kurkista liian syvälle lasiin. Kaikkina näinä kahtenakymmenenä vuotena, jotka olen ollut naimisissa, en ole milloinkaan maannut hiljaa vuoteessa mitään tekemättä. Oi, tämä on oikein kuin taivaan esimakua!"
Hän laski päänsä jälleen päänalukselle ja huokasi tyytyväisyydestä. — Greeta katsoi häneen hymyillen.
"Minä ajattelen, että Jumala havaitsi teidän tarvitsevan lepoa, ja sen vuoksi olette tullut tänne."
"Minä en tarvitse mitään lepoa", vastasi nuori vaimo; "minä tarvitsen Jackini ja pienokaiseni. Siellä on nyt Martta nuuskimassa kaikkia laatikoitani ja siivoomassa arkkujani, kuten hän sanoo, ja minä en sitten löydä mitään, kun kotia palaan."
"Älkää huolehtiko", sanoi Greeta, noikaten hänelle rohkaisevasti. "Parempi on siivota kuin panna toimeen epäjärjestystä. Kentiesi te kotiin palatessanne saatte nähdä kotinne koristettuna ja hienoksi siistittynä tervetuliaisiksenne. Älkää nähkö pahinta kaikessa, vaan ajatelkaa sitä mikä on parasta ja jättäkää ikävät syrjään. Minä olen päättänyt aina kuvitella kaikkein parasta. Ja niin teenkin. Minun oli tapanani uneksia, ennenkuin tulin palvelukseen, että minä kerran pääsisin palvelemaan oikein hienoja neitosia, ja että asuisin talossa, jossa oli tauluja ja mattoja, ja että minulla olisi tarpeeksi hiiliä lämmittämistä varten, — ja niin on kaikki tapahtunut. Ja jos te tuumaatte itseksenne ja kuvittelette miten kaikki tulee olemaan, kun kotiin palaatte, niin se lohduttaa ja hauskuuttaa oloanne ihmeellisesti. Saanko kuvata teille, miten kaikki käy?"