Odottamatta hänen suostumustansa Greeta alkoi: "Näin se on. Te tulette, ajatte kotiin ajurin vaunuissa pitkin katuja aivan kuten herttua, ja teidän naapurinne pistävät päänsä ulos akkunoista ja katsovat, kuka siellä tulee ajaen niin hienosti, ja sitten teidän miehenne nostaa teidät hellästi alas vaunuista ja vie teidät sisälle, ja siellä kaikki pienokaiset tulevat teitä vastaan kasvot puhtaiksi pestyinä, hiukset sileiksi kammattuina ja parhaat vaatteet yllä, ja Marttakin tulee hymyillen teitä vastaan, ja huone on niin hienoksi siivottu kuin jos olisi pyhä, ja siellä on katettuna komea teepöytä, jossa on merirapuja ja vesinenättiä ja kentiesi myöskin korinttikaakku, ja teidät pannaan istumaan nojatuoliin, ja kaikki kilvan palvelevat teitä, ja miehenne sanoo: Kuules vaimoni, me olemme kovin iloisia siitä, että saimme sinut jälleen! Me emme täydellisesti tunteneet arvoasi ennenkuin nyt, kun olet ollut meiltä poissa!"
Vaimo parka rupesi itkemään, mutta tunsi kuitenkin mielensä lohdutetuksi.
"Te esitätte asian juuri niin kuin se on", sanoi hän ihmetellen ja pyyhkien silmiänsä. "Niin, kyllä on ihanata päästä kotiin jälleen! Minä koetan sitä ajatella."
Greetalla oli sana sanottavana myöskin lääkäreilleen.
Yksi heistä onnitteli häntä eräänä aamuna siitä, että hän oli parantumassa.
"Teillä on mainio ruumiinrakennus", sanoi hän. "Olen nähnyt monta, jotka eivät ole kestäneet lievempiäkään palohaavojen tuottamia kipuja, vaan ovat siihen menehtyneet."
"Suokaa anteeksi, tohtori, onko menehtyminen samaa kuin kuolema? Minä en milloinkaan olisi sitä ajatellut, sillä minä aion ruveta lähetyssaarnaajaksi, kun tulen täysikäiseksi. Minä tiedän, että Jumala sen tahtoo, ja hän pitää kyllä huolen siitä, etten kuole, ennenkuin siksi olen tullut."
Tohtori katseli häntä hymyillen.
Greeta jatkoi vakaasti, kiinnittäen silmänsä tohtoriin.
"Minä arvelen, että tunnette suurta pettymystä, tohtori, jos ette saa ihmisiä paranemaan?"