"Niin, kyllä kaiketi."
"Se mahtaa olla hyvin suuri koettelemus teille. Minun tulee teitä sääli, kun aamuisin teette kierroksenne sairashuoneissa ja havaitsette, että lääkkeenne ei ole tehnyt toivottua vaikutusta. Ei suinkaan Lontoossa ole ainoatakaan lääkäriä, joka olisi varma siitä, että hän voi sairaat parantaa?"
"Ei, jos sairaus on päässyt liian pitkälle kehittymään tai jos se on parantumatonta laatua."
"Niin", sanoi Greeta, ja uneksiva katse ilmestyi hänen sinisiin silmiinsä; "ja minä otaksun, että löytyy sellaisia, jotka huolettomina jättävät sielunsa sairaiksi, kunnes tauti on päässyt liian pitkälle. Senpävuoksi juuri minä kiirehtisin pakanain luo."
"Mitä niille sitten teet?"
"Aion ainoastaan kertoa heille, kuka voi heidän sielunsa parantaa. Tuntuu minusta oikein hirveältä, että muutamien niistä täytyy odottaa siksi, kunnes pääsen heidän luoksensa."
"Vai niin, sinä aiot tulla saarnaajaksi? Oletko sinä pelastusarmeijalainen?"
"En, herra tohtori, olen palvelustyttö."
Ja Greeta nosti jälleen leukansa pystyyn. Jos hän olisi ollut herttuatar, ei hän olisi voinut itsetietoisemmin sitä ilmaista.
"Ja minulla on oikein hyvä palveluspaikka", jatkoi hän, hiukan nyökäten päätänsä tohtorille, "ja minä olen erittäin halukas pääsemään sinne takaisin niin pian kuin suinkin."