Tyttö kääntyi ja katsoi häneen.
"Kuka sinä olet?"
Hän ei juuri epäkohteliaasti tätä sanonut, mutta vähän uteliaasti. Greeta oli saanut pitää hyvänään ylenkatsetta ja monet tiuskaukset noilta tytöiltä, niin ettei hän nytkään muuta odottanut.
"Minä", sanoi hän, katsellen ihastuksella kysyjään, "minä aion mennä palvelukseen jonakin päivänä ja kuljen sen vuoksi tällä kadulla ja katselen, missä talossa minä halukkaimmin tahtoisin palvella. Kuka tässä asuu? Asuuko täällä joku muu kuin se rouva, joka aina toruu?"
"Se on kyllä minun rouvani, sillä minä tulin tänne entispäivän edellisenä päivänä, enkä ole vielä kertaakaan osannut tehdä hänen mielikseen. Täällä asuu kaksi herraa ja yksi nainen, jotka antavat soittotunteja."
"Oi", huokasi Greeta, laskien maitoruukkunsa alas portaille ja molemmat käsivartensa kupeilleen. "Jos minä vain voisin saada palveluspaikan, silloin vasta olisin onnellinen!"
"Olen Kentistä", selitti punatukkainen. "Mutta minun mielestäni maalla oli liika hiljaista, ja siksi minun teki mieleni tulla Lontooseen. Niin minä tulinkin tänne setäni sisarpuolen luo."
"Mutta parhaat paikat varmaankin ovat maalla", sanoi Greeta. "Minä tahtoisin paljon halukkaammin palvella maalla, siellä on paljon helpompi pitää myssyjänsä ja esiliinojaan puhtaana — niin sanoo rouva Creek."
"Sinä olet minusta kummallinen otus", sanoi punatukkainen ja tuijotti hämmästyneenä Greetaan. Silloin kuului auki olevasta ikkunasta ääni huutavan:
"Liisa, Liisa! Tule heti!"