"Minun neitini sanoi minulle, että löytyy sieluja ihan kuolemansairaita. Ehkä teidän on melkein kuollut — mutta ei sentään kokonaan."
"Hyvin luultavaa", kuului vastaus.
"Ettekö tahtoisi, että se jälleen tulisi eläväksi?"
Greetan silmät loistivat sellaisesta valosta, että se heijastui vanhan miehenkin silmissä.
"Mitenkä se kävisi päinsä?" kysyi hän.
Greeta osotti taulua.
"Rukoilkaa häntä tulemaan sisälle. Jos hän saa siellä asua, niin hän tekee sielunne eläväksi jälleen, neiti on niin sanonut."
"Soo, vai niin", sanoi kauppias syvään huoaten. "No hyvästi sitten, koska ette mitään tahdo ostaa."
Mutta Greeta tarttui hänen takkinsa liepeeseen ja piti hänestä kiinni.
"Kuulkaa, minä pyydän teitä! Minä annan parannuskeinon teille sieluanne varten. Älkää menkö minua kuulematta. Minä koetan olla lähetyssaarnaajana täällä kotona, ja teille on juuri sopiva puhua, sillä tehän olette melkein pakana. Kuulkaa nyt minua, sillä minä en aio antaa teidän lähteä. Muistatteko sitä pientä tyttöä raamatussa, joka lähetti parannettavaksi isäntänsä, spitaalitautisen kapteenin? Minä aion lähettää teidät, ja teidän täytyy mennä. Tietysti te sen teette. Kukapa tahtoisi pitää sairasta, kuollutta sielua, jos sen voi saada eläväksi jälleen? Te lähdette, kuuletteko minua?"