"Kiitoksia siitä, mitä minulle lähetit muutama päivä sitten. Ihmettelen, miten johduit sitä tekemään?"
"Niin, rouva", vastasi hän kiihkeästi, "minä tiesin teidän haluavan saada sitä, mikä tekisi sydämmellenne hyvää. Sanoittehan minulle, että sydämmenne oli kipeä, vai kuinka? Ja minä olen päättänyt koettaa olla samanlainen kuin pieni vangittu tyttö raamatussa. Mutta hänellä oli sairas kapteeni autettavana, enkä minä ole tavannut ketään sellaista. Eikä tähän aikaan löydy enään profeettoja — vaan ainoastaan lääkäreitä; eivätkä he näytä itsekään olevan varmoja siitä, että voivat parantaa kaikki sairaat, jotka heille tuodaan. Ja sitten, tietääkö rouva, tunsin itseni hyvin alakuloiseksi. Mutta sitten eräs lähetyssaarnaaja sanoi minulle, ja samoin minun neitinikin on sanonut, että löytyy ihmisiä, jotka eivät tiedä mihin menisivät saadaksensa sielunsa eli sydämmensä parannetuksi. Ja sitten, hyvä rouva, minä ajattelin, että mielelläni sanoisin heille sen. Ja minä toivon oikein hartaasti, että teidän sydämmenne pian tulee aivan terveeksi."
Hänen suuret siniset silmänsä ilmaisivat niin suurta vakavuutta ja uskollisuutta, että rouva Dale ei hennonnut pysäyttää hänen intoansa.
Hän meni äkkiä pois, puhumatta sen enempää; ja Greeta seisoi tuijottaen hänen jälkeensä.
"Oi, hän on hyvä rouva, minä toivon, että hän pian paranee."
Greeta tuli hyvin iloiseksi, kun hän muutamia päiviä myöhemmin kuuli, että Churchhillin neidet aikoivat käydä vierailulla rouva Websterin vuokralaisen luona. Heidän palattuaan hän rohkaisi mielensä, kysyen Helena neidiltä, oliko rouva ollut kotona.
"Oli", vastasi Helena. "Ja minulle vielä selveni, että hän on tuntenut isäni. Tämä rouva oli muutamia vuosia sitten yksi niistä, jotka opettivat hänen pyhäkoulussaan. Sitten hän meni naimisiin, ja hänellä on ollut koko joukko vastoinkäymisiä ja murheita. Hän on tullut maalle terveyttänsä vahvistamaan."
Helena ei kertonut rouva Dalen elämänvaiheista Greetalle. Rouva Dale oli mennyt naimisiin ilman rakkautta, vain saadaksensa kodin. Pian hän havaitsi, että miehensä oli jumalankieltäjä ja juomari, joka teki kodin sanomattoman onnettomaksi. Kolme hänen neljästä lapsestansa kuoli pienenä. Hänen ainoa jäljellä oleva poikansa alkoi jo neljäntoista vuotiaana näyttää taipumusta juoppouteen ja erotettiin kahdesta eri koulusta. Hän otti pojan mukaansa ulkomaille, ja siellä hän seitsemäntoistavuotisena, aivan rappiotilassa kuoli, vähemmän suruksi kuin helpotukseksi äidillensä. Silloin hän palasi miehensä luo, ja oli nyt ainoastaan muutaman kuukauden ollut leskenä.
Hän sanoi Helenalle hyvin surullisesti:
"Elämäni näyttää olevan lopussa, sillä kaiken, mikä elämän tekee onnelliseksi, olen kadottanut. Minulla ei ole sukulaisia, ei mitään uskontoa, ei mitään toivoa; minä luen kirjoja ja mietin niitä, mutta nekin minua rupeavat väsyttämään."