— Etsiä onnellista ihmistä pelipöydän ympäriltä! huudahti Pyhä-Sylvanus, se on yhtä turhaa kuin etsiä helminauhaa naurismaasta tai totuutta valtiomiehen huulilta!… Mutta Espanjan lähettiläs pitää tänä yönä juhlat, koko kaupunki on siellä. Menkäämme sinne ja me saamme helposti käsiimme hyvän ja sopivan paidan.

— Minulle on kyllä sattunut joskus, sanoi Nelilehti, että olen pidellyt käsissäni jonkun onnellisen naisen paitaa. Se oli aina erittäin miellyttävää. Mutta meidän onnemme kesti vain lyhyen hetken. Jos puhun teille tästä, niin ei se tapahdu siksi, että tahtoisin sillä kerskua (se ei todellakaan kannata) tai että tahtoisin muistutella mielessäni menneitä iloja, jotka ovat milloin hyvänsä takaisin saatavissa, sillä aivan päinvastoin kuin sananlaskussa sanotaan: jokaisella ikäkaudella on sama ilo. Ei, tarkoitukseni on aivan toinen, se on vakavampi ja hyveellisempi ja suoranaisessa yhteydessä sen ylevän tehtävän kanssa, joka meille molemmille on annettu toimeksi: tahdon esittää teille erään ajatuksen, joka juuri äsken syntyi aivoissani. Ettekö usko, Pyhä-Sylvanus, että määrätessään lääkkeeksi onnellisen miehen paidan, tohtori Rodrigo käytti "mies" sanaa ylimalkaisessa merkityksessä, tarkoittaen sillä sukupuoleen katsomatta koko ihmissukua yleensä, ja siis naisen paitaa yhtä hyvin kuin miehenkin? Minä puolestani olisin taipuvainen näin ajattelemaan, ja jos teidänkin käsityksenne kävisi samaan suuntaan, voisimme laajentaa tutkimuspiiriämme ja lisätä suotuisia edellytyksiä enemmän kuin toisella mokomalla, sillä hienossa ja sivistyneessä yhteiskunnassa, kuten meidän, naiset ovat onnellisempia kuin miehet: me palvelemme enemmän heitä kuin he meitä. Kuulkaahan, Pyhä-Sylvanus, kun työalamme täten tavallaan laajentuu, niin voisimme kenties jakaa sen keskenämme. Siten esimerkiksi, että tästä illasta huomen-aamuun asti minä etsin onnellista naista sillaikaa kun te etsitte onnellista miestä. Myöntäkää, ystäväiseni, että naisen paita on laatuansa verraton. Kerrankin vanhaan aikaan tunnustelin erästä, joka oli niin ohut, että sen saattoi vetää sormuksen läpi: sen kangas oli hienompaa kuin hämähäkin verkko. Ja mitä sanotte, ystäväni, siitä paidasta, jota eräs nainen Ranskan hovissa Marie Antoinetten aikana piti tukkaröyhelönä tanssiaisissa? Luulenpa, että olisimme sangen tervetulleita, jos voisimme herralle kuninkaallemme ojentaa tuollaisen kauniin, hienon hienosta aivinasta valmistetun paidan, välipitseineen, valencienne-reunuksineen, ruusunvärisestä nauhasta solmittuine olkaruusukkeineen, paidan, joka olisi keveämpi kuin hengähdys ja joka tuoksuisi irikselle ja rakkaudelle.

Mutta Pyhä-Sylvanus vastusti kaikin voimin tällaista lääkärinmääräyksen tulkintaa.

— Ettekö ole tullut ajatelleeksi, Nelilehti, huudahti hän, että naisen paita tuottaisi kuninkaallemme vain naisen onnea, joka koituisi hänelle kurjuudeksi ja häpeäksi! Enpä rupea tässä tutkistelemaan, onko naisen mahdollisesti helpompi tulla onnelliseksi kuin miehen. Tässä ei ole sen asian aika eikä paikka; parasta on, että lähdemme päivällistä syömään. Fysiologit väittävät, että naisilla on herkempi tunteellisuus kuin meillä, mutta nuo puheet ovat sellaisia perusteettomia ylimalkaisuuksia, jotka menevät päitten yli eivätkä vakuuta ketään. En myöskään tiedä, onko, kuten te näytte luulevan, meidän sivistynyt yhteiskuntamme enemmän omiaan tekemään onnellisiksi naiset kuin miehet. Sen vain olen huomannut, että tässä meidän seurapiirissämme he eivät kasvata lapsiaan, eivät hoida talouttaan, eivät tiedä mitään, eivät tee mitään ja sentään ovat kuolla väsymyksestä; he kuluttavat voimansa loistamiseen, se on kynttilän kohtalo: en juuri tiedä, onko se kadehdittava Mutta kysymys ei ole siitä. Kenties vielä kerran tulee sellainenkin aika, jolloin ei ole enää muuta kuin yksi sukupuoli, tai kenties niitä tulee olemaan kolme tai enemmänkin. Siinä tapauksessa tulee myöskin sukupuolimoraali olemaan rikkaampi, vaihtelevampi ja kaikin puolin runsassisältöisempi. Mutta siihen mennessä saamme tyytyä kahteen sukupuoleen; kummassakin on paljon samaa, naisessa on paljon miestä ja miehessä paljon naista. Siitä huolimatta he ovat myös erilaisia; kummallakin on oma luonteensa, omat tapansa ja lakinsa, omat ilonsa ja vaivansa. Jos te naisellistutatte kuninkaan käsityksen onnesta, niin millä jäätävällä katseella hän vastedes tarkasteleekaan rouva Kananheimoa… Ja kukapa tietää, synkkämielisyyden ja pehmeiden elämäntapojen orjaksi vajonnut kun on, mitä hän vielä tekee, — kentiespä hän panee alttiiksi koko mainehikkaan isänmaamme kunnian. Siihenkö te siis pyritte, Nelilehti?

Luokaa pieni silmäys kuninkaallisen palatsin käytävän seinäverhoihin, joissa on kuvattuna Herkuleen tarina; siitä näette, mitä tapahtui tälle sankarille, joka oli siitä merkillinen, että hänellä oli aivan erikoisen huono onni paita-asioissa; hän pani leikillään Omfaleen paidan ylleen eikä senjälkeen osannut enää muuta kuin kehrätä villaa. Sellaisen kohtalon tahdotte siis varomattomuudellanne valmistaa myös mainehikkaalle hallitsijallemme.

— Oi-oi oi! valitteli ensimäinen tallimestari, otan takaisin sanani, älkäämme puhuko siitä asiasta enää mitään.

4. LUKU.

Hieronymus.

Espanjan lähetystö säteili yön pimeydessä. Valojensa heijastuksella se kultasi pilvenhattaratkin. Lyhtyseppeleet, jotka reunustivat puiston käytäviä, loivat läheisiin lehvistöihin smaragdin loistoa ja kuultavuutta. Bengalitulet punasivat taivaan suurien mustien puiden yläpuolella. Näkymätön orkesteri kaiutteli hekumallisia säveliä vienon virin viedä. Kutsuvieraiden komeat saattueet peittivät nurmimaton, hännystakit heilahtelivat hämärässä; sotilaspukujen nauhat ja ristit välkähtelivät; vaaleat naishahmot liukuivat sirosti ja suloisesti ruoholla, jättäen jälkeensä kukin oman tuoksunsa.

Nelilehti huomasi lähellään kaksi kuuluisaa valtiomiestä, neuvoston presidentin ja hänen edeltäjänsä, jotka keskustelivat yhdessä Onnen kuvapatsaan luona, ja hän oli juuri aikeessa yhtyä heidän seuraansa. Mutta Pyhä-Sylvanus esti häntä siitä.