Kun keskustelu oli päättynyt, lähti Hieronymus pienelle kävelylle puutarhaan uskollisen Visulininsa kanssa, joka muistutti pöllönpäällä varustettua kahlaajalintua; tämä ei koskaan luopunut hänen viereltään.
Yksityisasiain sihteeri ja ylimäinen tallimestari seurasivat häntä.
— Hänen paitansa meidän juuri pitää saada, sanoi Nelilehti aivan hiljaa. Mutta mahtaako hän antaa sitä? Hän on sosialisti ja taistelee kuninkaan valtaa vastaan.
— Siitä ei ole pelkoa! Hän ei ole mikään paha ihminen, vastasi Pyhä-Sylvanus, ja sitäpaitsi hänellä on pää paikallaan. Hän ei saata toivoa muutosta, koska hänen paikkansa kerta kaikkiaan on vastustuspuolueessa. Hän on vapaa vastuunalaisuudesta, hänen asemansa on erinomainen: hän ei tietysti tahdo sitä kadottaa. Hyvä vastustuspuoluelainen on aina yhteiskuntaa säilyttävä voima. Ellen aivan erehdy, niin tuo rahvaan villitsijä olisi hyvin pahoillaan, jos hän jollakin tavoin tulisi vahingoittaneeksi kuningasta. Jos vain taitavasti osaamme hieroa kauppaa, saamme kyllä paidan. Hän on mielellään suhteissa hoviin niinkuin Mirabeau. Hänet täytyy vain saada vakuutetuksi siitä, että asia pysyy salassa.
Heidän näin puhuessaan Hieronymus käveli heidän edessään hattu korvalla pyöritellen keppiään ilmassa ja päästellen lakkaamatta ilomielisen luonnonlaatunsa purkaukseksi pilapuheita, leikinlaskuja, naurahduksia, huudahduksia, uskallettuja sanaleikkejä, rivoja tähtäilyjä, sikamaisuuksia ja laulunpätkiä. Silloin noin parinkymmenen askeleen päässä hänestä Aulnesin herttua, maun ja tapojen tunnustettu tuomari ja nuorison jumala, näkyi kohtaavan erään tuttavansa naisen; tätä hän tervehti hyvin yksinkertaisesti pienellä kuivalla eleellä, joka silti oli täynnä hurmaavaa suloa. Kansanjohtaja katseli häntä tarkkaavaisesti; sitten käyden äkkiä synkäksi ja miettiväiseksi hän laski raskaan kätensä kahlaajalinnun olkapäälle:
— Visulin, — sanoi hän tälle, — minä antaisin mielelläni pois koko kansansuosion ja kymmenen vuotta elämästäni, voidakseni kantaa hännystakkia ja puhutella naisia samoin kuin tuo tolvana tuolla.
Hän oli kadottanut iloisuutensa. Hän kulki nyt kolkon vaiteliaana, pää painuksissa ja tuijotteli surumielisesti omaan varjoonsa, jonka kuu ivallisesti heitti hänen jalkoihinsa niinkuin muodottoman pullean pallonuken.
— Mitä hän sanoi?… Laskeeko hän leikkiä? kysyi Nelilehti levottomana.
— Hän ei ole koskaan ollut sen vilpittömämpi eikä vakavampi, vastasi Pyhä-Sylvanus. Hän on paljastanut meille sen sisäisen madon, joka häntä kalvaa. Hieronymus murehtii lohduttomasti sitä, että häneltä puuttuu ylhäisyyttä ja hienoutta. Hän ei ole onnellinen. Minä en antaisi neljää äyriä hänen paidastaan.
Aika kului, ja etsiskely rupesi näyttämään työläältä. Yksityisasiain sihteeri ja ylimäinen tallimestari päättivät jatkaa tutkimuksiaan kukin omalla tahollaan ja sopivat siitä, että he illallisten aikana kohtaisivat toisensa pienessä keltaisessa salongissa, tehdäkseen molemminpuolisesti toisilleen selvää tutkimustensa tuloksista.