Nelilehti tutkisteli etupäässä sotilashenkilöltä, korkeita herroja ja suuria tilanhaltijoita eikä tällöin myöskään laiminlyönyt tiedustella heidän tilaansa naisilta. Pyhä-Sylvanus, joka oli teräväkatseisempi, koetti lukea rahamiesten silmistä ja tunnustella valtiomiesten munaskuita.
He kohtasivat toisensa määrätyllä hetkellä, molemmat väsyneinä ja naama pitkällään.
— Minä en ole nähnyt muita kuin onnellisia, sanoi Nelilehti, mutta kaikkien onni on ollut jollakin tavoin pilalla. Sotilashenkilöt kuihtuvat jonkun ristin, arvonimen tai lahjatulojen toivossa. Heidän kilpailijansa saavuttamat edut ja kunniamerkit tyrehdyttävät heidän verensä. Kuultuaan uutisen, että kenraali Kalske oli nimitetty Comoresin herttuaksi, muuttuivat he keltaisiksi kuin kokospähkinät ja viheriäisiksi kuin sisiliskot. Eräs heistä tuli tummanpunaiseksi: hän sai halvauskohtauksen. Aatelisherramme kituvat yhtaikaa sekä ikävästä että niistä rettelöistä, joita heillä on maatiloillaan; aina käräjiä naapureitten kanssa, aina lakimiehet niskassa, he alituisen huolen alla laahaavat jälessään raskaan joutilaisuutensa taakkaa.
— En minäkään ole sen paremmin onnistunut, sanoi Pyhä-Sylvanus. Ja minua kummastuttaa ennen kaikkea se, että ihmisten kärsimysten syyt ja aiheet saattavat olla aivan vastakkaisia. Estellen prinssi esimerkiksi on onneton sentähden, että hänen vaimonsa pettää häntä, mutta ei siksi, että hän rakastaisi vaimoaan, vaan siksi, että hänen itserakkautensa kärsii siitä. Malvan ruhtinas taas on onneton senvuoksi, että hänen vaimonsa ei petä häntä ja menettelyllään pidättää häneltä mahdollisuudet parantaa rappiolle menneen talonsa asiat. Toista rasittavat lapset; toinen on taaskin epätoivoissaan siitä, ettei hänellä ole niitä. Olen tavannut porvareita, jotka eivät toivo muuta kuin päästä maalle asumaan, ja maalaisia, joiden ainoa unelma on tulla kaupunkilaiseksi. Minulla oli myös kunnia päästä kahden kunnon miehen uskotuksi: toinen oli aivan murtunut siitä, että oli kaksintaistelussa tappanut miehen, joka oli vienyt hänen rakastajattarensa; ja toinen suri, ettei ollut saanut kilpailijaansa hengiltä pois.
— Enpä olisi koskaan uskonut, huokasi Nelilehti, että olisi niin vaikeaa löytää onnellista miestä.
— Kentiespä me myös toimiskelemme taitamattomasti, huomautti Pyhä-Sylvanus; me etsimme sattuman varassa ilman määräperäistä menetelmää; emme edes tiedä varmaan, mitä oikein etsimme. Emmehän ole ollenkaan määritelleet onnea. Se meidän täytyy tehdä.
— Se olisi hukkaan heitettyä aikaa, vastasi Nelilehti.
— Anteeksi, minä pyydän saada pysyä väitteessäni, intti Pyhä-Sylvanus. Kun olemme kerran saaneet määritellyksi onnen, s.o. kun olemme sen rajoittaneet, täsmällistyttäneet ja kiinnittäneet johonkin määrättyyn aikaan ja paikkaan, niin on meillä suuremmat mahdollisuudet löytää se.
— Sitä en usko, — sanoi Nelilehti.
Kuitenkin he sopivat siitä, että kysyisivät tässä asiassa neuvoa valtakunnan viisaimmalta mieheltä, kuninkaallisen kirjaston johtajalta hra Tuliaivolta.