Aurinko oli jo noussut, kun he palasivat palatsiin. Kristoffer V oli viettänyt unettoman yön ja vaati kärsimättömästi lääkepaitaa. He pyytelivät anteeksi myöhästymistään, ja kiipesivät samaa tietä kolmanteen kerrokseen; siellä hra Tuliaivo otti heidät vastaan laajassa salissa, joka sisälsi kahdeksansataa tuhatta teosta, painettuja nidoksia ja käsikirjoituksia.

5. LUKU.

Kuninkaallinen kirjasto.

Pyydettyään heidät istumaan kirjastonhoitaja viittasi kädellään valtaviin kirjarykelmiinsä, jotka riveihin ladottuina täyttivät kaikki neljä seinää lattiasta kattoreunukseen asti.

— Ettekö kuule? Ettekö kuule, millaista meteliä ne pitävät? Korvani ovat melkein menneet siitä lukkoon. Ne puhuvat kaikki yhtaikaa ja kaikkia eri kieliä. Ne väittelevät kaikesta: Jumalasta, luonnosta, ihmisestä, ajasta, luvuista ja avaruudesta, tutusta ja tuntemattomasta, hyvästä ja pahasta, ne tutkivat kaikkea, väittelevät kaikesta, myöntävät kaiken ja kieltävät kaiken. Ne puhuvat järkeä ja järjetöntä. Niiden joukossa on keveitä ja vakavia, iloisia ja surullisia, lavertelevia ja niukkasanaisia; useimmat puhelevat vain ollakseen mitään sanomatta, laskien tavuja ja kooten yhteen äänteitä lakien mukaan, joiden alkuperä ja henki on niille itselleenkin outo: ne ovat kaikista tyytyväisimmät. Sitten on olemassa eräs hyvin ankara ja kolkko laji kirjoja, — ne käsittelevät ainoastaan sellaisia aiheita, jotka ovat tyystin puhtaat kaikista aistein havaittavista ominaisuuksista ja visusti turvassa luonnon oikuilta; ne käyvät taistelua tyhjyydessä ja liikkuvat olemattoman näkymättömissä ilmakehissä ja juuri nämä ovat vimman-villittyjä väittelijöitä, jotka puolustavat oleellisuuksiaan ja vertauskuviaan vallan verisellä raivolla. Sivuutan ne, jotka kertoilevat oman aikansa historiaa tai välittävät tietoja vanhemmista ajoista, sillä kukaan ei usko niitä. Kaikkiaan on niitä tässä salissa kahdeksansataa tuhatta, eikä ole edes kahta, jotka ajattelisivat samoin inistään asiasta, ja juuri ne, jotka eniten toistavat toisiaan, tulevat huonoimmin toimeen keskenään. Useimmiten ne eivät tiedä, mitä ne itse sanovat eivätkä mitä muut ovat sanoneet.

Hyvät herrat, tämän yleismaailmallisen metelin kuulemisesta tulen vielä kerran hulluksi, niinkuin ovat tulleet kaikki muutkin, jotka ennen minua ovat eläneet tässä lukemattomien äänien salissa, elleivät he nimittäin jo tullessaan ole olleet luonnostaan tylsämielisiä, niinkuin tuo minun kunnianarvoisa virkaveljeni, herra Jääpohja, jonka näette istuvan minua vastapäätä ja laittavan luetteloja rauhallisella uutteruudella. Hän on syntynyt yksinkertaiseksi, ja yksinkertaisena on hän myös pysynyt. Hän on syntynyt täydelliseksi ykseydeksi eikä ole koko elämänsä ajalla käynyt moninaiseksi. Sillä ykseydestä ei koskaan kehity moninaisuutta, ja juuri siinä on, johdatan sen tässä vain ohimennen mieleenne, hyvät herrat, ensimäinen vaikeus, joka kohtaa meitä etsiessämme olioiden alkuperää: kun ensimäinen alkusyy ei voi olla yksi, sen täytyy välttämättä olla kaksinainen, kolminainen tai moninainen, mikä taaskin on vaikeasti otaksuttavissa. Herra Jääpohjalla on yksinkertainen henki ja puhdas sielu. Hän elää luettelojen elämää. Hän tuntee kaikkien näiden seiniä koristavain nidosten nimen ja ulkomuodon ja omaa siten sen ainoan täsmällisen tiedon, minkä voi ainoastaan kirjastossa itselleen hankkia. Ja kun hän ei koskaan ole tunkeutunut minkään kirjan kansien sisäpuolelle, on hän säilynyt siitä selkärangattomasta epävarmuudesta, siitä satasuisesta erheen tulvasta, siitä hirvittävästä epäilystä ja kalvavasta levottomuudesta, joiden kummitukset lukeminen synnyttää hedelmällisiin aivoihin. Hän on tyyni ja rauhallinen, hän on onnellinen.

— Hän on onnellinen! huudahtivat molemmat paidanetsijät yht’aikaa.

— Hän on onnellinen, toisti hra Tuliaivo, mutta hän ei tiedä sitä. Ja kenties ei ihminen voi ollakaan onnellinen muuten kuin tällä edellytyksellä.

— Voi! sanoi Pyhä-Sylvanus, mitä elämää se on, jos ei tiedä elävänsä; mitä onnea se, jos ei tiedä olevansa onnellinen.

Mutta Nelilehti, joka ei luottanut järkijohdelmiin, vaan kaikissa asioissa turvasi kokemukseen, lähestyi pöytää, jonka päällä virui kasoittain vasikannahalla, lampaanvuodalla, kiilto- ja silonahalla, pergamentilla, siannahalla ja pahvilla päällystettyjä, tomulle, homeelle, rotalle ja hiirelle haisevia kirjakuluja ja jonka ääressä Jääpohja laati luettelojaan.