Nämä neuvot eivät miellyttäneet Nelilehteä, joka ei voinut sulattaa sitä ajatusta, että hänen pitäisi etsiskellä onnea viimeisten voitelujen jäljiltä. Pyhä-Sylvanus ei myöskään tuntenut erikoisempaa kutsumusta mennä vetämään paitoja kuolevien yltä; mutta koska hän oli luonteeltaan tiedonhaluinen ja järkeilyyn taipuva, kysyi hän kirjastonhoitajalta, tunsiko tämä mahdollisesti jotakuta tällaista kaunista vanhusta, joka jo oli heittänyt viimeisen loistavasti onnistuneen noppasensa.
Tuliaivo pudisti päätään, nousi, meni ikkunan luo ja naputteli sormillaan ruutua. Ulkona satoi; asetori oli tyhjä. Sen toisessa päässä kohosi komea palatsi, jonka kattoreunus oli koristettu sotaisilla voitonmerkeillä ja jonka otsikossa seisoi suomushaarniskainen sodanjumalatar, lohikäärme-kypäri päässä ja roomalainen miekka uhkaavasti kädessä.
— Menkää tuohon palatsiin, sanoi hän vihdoin.
— Mitä! — huudahti Pyhä-Sylvanus hämmästyneenä: — Marsalkka Volmarin luo!
— Niin juuri. Kenellä kuolevaisella on ollut parempi onni taivaankannen alla kuin Elbruzzon ja Baskirin voittajalla! Volmar on suurimpia sotaherroja, mitä koskaan on ollut olemassa, ja kaikista heistä yhtämittaisimman myötäkäymisen suosima.
— Senhän tietää koko maailma, sanoi Nelilehti.
— Eikä voi sitä koskaan unohtaa, — jatkoi kirjastonhoitaja. Marsalkka Survinrauta, Volmarin herttua, joka oli tullut maailmaan sellaiseen aikaan, jolloin kansanväliset vahingonvalkeat eivät enää loimunneet aivan ympäri koko maanpintaa yhtaikaa, osasi ihmeteltävästi korjata tämän kohtalon kiittämättömyyden, rientäen sydämensä ja neronsa voimalla avuksi jokaiseen maapallon paikkaan, missä suinkin vain oli sodan mahdollisuuksia. Jo kahdentoista vuoden ikäisenä hän oli Turkin sodassa ja teki retken Kurdistaniin. Siitä asti on hän yhtämittaa käyttänyt voitollisia aseitaan kaikkialla tunnetussa maailmassa; hän on mennyt neljä kertaa Reinin yli, ja niin hävyttömän helposti, että tuo vanha kaislojen seppelöimä virta, kansojen erottaja, on tuntenut itsensä syvästi nöyryytetyksi ja solvatuksi; hän on, vielä taitavammin kuin Saksin Moritz, puolustanut Lys-joen linjaa; hän on mennyt Pyreneitten yli, valloittanut Tajo-joen suun, aukaissut Kaukasian portit ja tunkeutunut pitkin Dnjeprin vartta, hän on vuoron perään puolustanut ja ahdistanut kaikkia Europan kansoja, ja hän on kolmasti pelastanut isänmaansa.
6. LUKU.
Volmarin herttua.
Tuliaivo tuotti nähtäväksi Volmarin herttuan sotaretkien asemapiirrokset. Kolme kirjastoapulaista oli vallan nääntyä taakan alle. Avatut kartastot peittivät laajat pöydät silmänkantamattomiin.