Pyhä-Sylvanus oli ensin vähän loukkaantunut tällaisesta puheesta, mutta kirjastonhoitaja todisti hänelle, ettei hänen sanoissaan piillyt minkäänlaista solvausta. Pyhä-Sylvanus uskoi sen mielellään ja puki ajatuksensa lopuksi seuraavaan viisauslauselmaan:
— Valitettavasti on hyve samoin kuin pahe, pahe samoin kuin hyve, ponnistusta, orjuutta, taistelua, vaivaa, työtä ja rasitusta: sentähden olemmekin kaikki onnettomia.
Mutta puheenjohtaja Nelilehti valitti, että hänen päänsä oli aivan halkeamaisillaan.
— Hyvät herrat, sanoi hän, älkäämme siis enää viisastelko. Emmehän me ole sitä varten luotuja.
Ja hän lopetti istunnon.
Tämän onnen valiokunnan kanssa kävi samoin kuin kaikkien valiokuntain on eduskunnassa ja eduskuntien ulkopuolella käynyt kaikkina aikoina ja kaikissa maissa: se ei päässyt minkäänlaisiin tuloksiin, ja pidettyään istuntoja viisi vuotta se hajaantui, tuottamatta toiminnallaan mitään hyötyä.
Kuningas ei voinut paremmin. Tuo Merehisen kaltainen neurastenia pukeutui kerrassaan kukistaakseen hänet mitä erilaisimpiin ja hirvittävimpiin muotoihin. Hän valitti nyt, että kaikki hänen elimensä olivat ruvenneet vaeltamaan ja liikkuivat lakkaamatta hänen ruumiissaan kulkeutuen mitä tavattomimpiin paikkoihin, munuaiset nieluun, sydän pohkeeseen, suolet nenään, maksa kurkkuun, aivot vatsaan.
— Te ette voi kuvitella, lisäsi hän, kuinka nämä aistimukset ovat tuskallisia ja kuinka ne hämmentävät ajatuksia.
— Sire, käsitän tuon sitäkin paremmin, vastasi Nelilehti, kun minullekin nuoruudessani useasti sattui sellaista, että vatsaan menneet ainekset nousivat päähäni, ja sekös vasta sekoitti minun ajatukseni tavalla, jota on mahdoton kuvailla. Minun matematiikkaopintoni kärsivät siitä suuresti.
Mitä enemmän Kristoffer kärsi, sitä kiihkeämmin vaati hän tuota paitaa, joka oli hänelle määrätty.