13. LUKU.
Kirkkoherra Puolikinnas.
— Minä alan jälleen uskoa, sanoi Pyhä-Sylvanus Nelilehdelle, että jos emme ole mitään löytäneet, niin on syy siinä, että olemme nurinkurisesti etsineet. Minä uskon hyveeseen ja minä uskon onneen. Ne ovat eroittamattomat. Ne ovat harvinaisia; ne ovat piilossa. Me löydämme ne mataloista majoista sydänmailta. Jos kallistatte korvaanne minun mielipiteilleni, niin etsimme niitä tästälähin etenkin noilta karuilta vuoriseuduilta, jotka ovat meidän Savoijamme ja Tyrolimme.
Kaksi viikkoa myöhemmin he olivat tutkineet kuusikymmentä vuorikylää tapaamatta yhtään onnellista. He näkivät näissä kyläpahasissa kaikki samat kurjuudenmuodot, jotka rehoittavat kaupungeissakin, mutta täällä tekivät ihmisten raakuus ja tietämättömyys ne vieläkin tuntuvammiksi. Nälkä ja rakkaus, nämä luonnon molemmat vitsaukset, kurittivat siellä ihmisparkoja ankarammin ja ja kiivaammin. He näkivät saitoja isäntiä, mustasukkaisia aviomiehiä, valheellisia vaimoja, palvelijattaria, jotka myrkyttivät, ja renkejä, jotka murhasivat, sukurutsaisia isiä, lapsia, jotka kumosivat taikinapytyn pankolla nukkuvan isoisänsä päähän. Näillä talonpojilla ei ollut muuta huvitusta kuin humala; heidän ilonsakin oli raakaa, heidän leikkinsä julmaa. Heidän juhlansa päättyivät verisiin tappeluihin.
Mitä enemmän he tarkastelivat heidän elämäänsä, sitä enemmän tulivat Nelilehti ja Pyhä-Sylvanus vakuutetuiksi siitä, että noiden ihmisten tavat eivät mitenkään voineet ollakaan sen parempia tai puhtaampia. He käsittivät, että saita maa teki heidät saidoiksi, että kova elämä kovetti heidät niin muiden kuin omienkin tuskien suhteen, että jos he olivat mustasukkaisia, omanvoitonpyyteisiä, kavaloita, valheellisia, joka hetki valmiit pettämään toisiansa, niin oli tämä kaikki vain luonnollinen seuraus heidän puutteestaan ja kurjuudestaan.
— Kuinka, tuumaili Pyhä-Sylvanus itsekseen, olen hetkeäkään voinut luulla, että onni asuu olkikaton alla? Se ei voi olla muuta kuin klassillisten opintojen vaikutusta. Vergilius sanoo maanviljelyshoidollisessa Georgica-runoelmassaan, että kaikki maanviljelijät olisivat onnellisia, jos he vain tuntisivat oman onnensa. Hän siis myöntää, että he eivät tiedä siitä mitään. Itse teossa olikin asianlaita sellainen, että hän kirjoitti Augustuksen käskystä, sillä tuo erinomaisen viisas hallitusmies pelkäsi, että Roomasta loppuisi leipä, ja koetti sentähden kansoittaa maaseutuja. Vergilius tietysti tiesi niinkuin kaikki muutkin, että talonpojan elämä on vaivanalainen. Hesiodos on antanut siitä hirvittävän kuvan.
— Yksi seikka on myös varma, sanoi Nelilehti, nimittäin se, että joka paikassa on maalaispoikien ja -tyttöjen suurin mielihalu päästä kaupunkiin rahatöihin. Rannikkomailla tytöt uneksivat sardiinitehtaista. Kivihiili-alueilla nuoret talonpojat eivät pyydä parempaa kuin saada laskeutua kaivokseen.
* * * * *
Oli kuitenkin yksi mies näillä vuorilla, jonka muoto kaikkien noiden huolestuneiden otsien ja nyreiden kasvojen keskellä paistoi vaivatonta hymyä. Hän ei osannut muokata maata eikä paimentaa eläimiä; hän ei osannut mitään siitä, mitä ihmiset tavallisesti osaavat, hän puheli asioita, joissa ei ollut mitään järkeä, ja lauleskeli pitkin päivää jotakin pikku sävelmää, jota hän ei koskaan laulanut loppuun. Kaikki ihastutti häntä. Hän oli aina kuin taivaassa. Hänen nuttunsa oli kursittu kokoon kaiken värisistä ja omituisesti yhteenliitetyistä kankaanpalasista. Lapset juoksivat pilkaten hänen kintereillään, mutta kun hänen luultiin tuovan onnea mukanaan, ei hänelle tehty pahaa, ja hänelle annettiin se vähä, mitä hän tarvitsi. Tämä mies oli Piki-Pietari, sielultaan pikkulapseksi jäänyt. Hän söi töllien ovilla pikku koirien kanssa ja nukkui kehdossa.
Huomatessaan, että hän oli onnellinen ja arvellen, ettei häntä tietystikään tällä seudulla ilman syviä syitä pidetty onnentuojana — lähti Pyhä-Sylvanus vihdoin pitkien arvelujen jälkeen vetämään paitaa hänen yltään. Hän tapasi hänet polvillaan maassa, kyynelien vallassa, kirkon esikäytävässä. Piki-Pietari oli juuri saanut kuulla Jesuksen Kristuksen kuolemasta, miten hänet oli ihmisten tähden ristiinnaulittu.