Herra Pyhä-Sylvanus käytti tilaisuutta hyväkseen uudestaan suosittaakseen tohtori Rodrigoa, mutta kuningas torjui jäntevästi tämän ehdotuksen luotaan huomauttaen, ettei hän tarvinnut enää lisää lääkäreitä.
— Sire, vastasi Pyhä-Sylvanus, tohtori Rodrigo ei ole mikään lääkäri.
— Eikö todellakaan! huudahti Kristoffer V; tuo mitä nyt sanotte, herra Pyhä-Sylvanus, puhuu suuresti hänen edukseen ja virittää minut hänelle koko joukon suosiollisemmaksi. Hän ei siis ole lääkäri. Mikä hän sitten on?
— Suuri viisas, suuri nero, sire, joka on keksinyt säteilevässä tilassa olevan aineen ennenkuulumattomat ominaisuudet ja sovelluttanut niitä lääketieteeseen.
Mutta äänellä, joka ei sietänyt vastaansanomista, kielsi kuningas käskyläissihteeriään puhumasta mitään tuosta puoskarista.
— En koskaan, murisi hän, en koskaan ota vastaan häntä, en koskaan.
Kristoffer V:n kesä kului jotakuinkin mukiinmenevästi. Hän teki pitemmän merimatkan kahdensadan tonnin kantoisella huvijahdilla rouva Kananheimon kanssa, joka sitä tilaisuutta varten oli puettu merenvaahdoksi. Hän antoi jahdissaan aamiaiset eräälle tasavallan presidentille, eräälle kuninkaalle ja eräälle keisarille sekä vahvisti siellä yksissä neuvoin heidän kanssaan maailman rauhan. Hänestä oli ikävää noin päätellä kansojen kohtalosta; mutta löydettyään sensijaan rouva Kananheimon kammiosta erään työläistyttösiä varten kirjoitetun vanhan romaanin, luki hän sen kannesta kanteen niin kiihkeällä mielenkiinnolla, että hän joksikin tunniksi suloisesti unohti koko elämän todellisuuden. Niinpä siis, lukuunottamatta joitakin tavallisen päänsäryn, hermokivun, reumatismin ja elämään kyllästymisen puuskia, hänen tilansa oli verrattain siedettävä. Syksyn tullen hän sai takaisin entiset tuskansa. Hän kärsi sanoin kuvaamattomasti, niinkuin ihminen, jonka ruumis jaloista vyötäisiin asti on jäässä, mutta koko runko liekkien vallassa. Mutta enimmin häntä kuitenkin kidutti ja hirvitti se, että häntä tämän lisäksi ahdistivat eräänlaiset tunnelmat, joita hän ei voinut edes selittää, — epämääräiset kauhuntilat. Toiset niistä, sanoi hän, olivat sellaisia, että ne saivat hiukset nousemaan pystyyn hänen päässään. Verenvähyys uuvutti häntä ja hänen heikkoutensa lisääntyi päivä päivältä, kärsimiskykynsä lainkaan vähenemättä.
— Herra Pyhä-Sylvanus, sanoi hän eräänä aamuna levottoman yön jälkeen, te olette minulle useamman kerran puhunut tohtori Rodrigosta. Antakaa hänen tulla.
Tohtori Rodrigo oli näihin aikoihin nähty Kap-maalla, Melbournessa, Pietarissa. Heti lähetettiin kaapeliviestit ja langattomat sähkösanomat kaikkiin näihin suuntiin. Ei ollut vielä viikkoakaan kulunut, kun jo kuningas alkoi hartaasti tiedustaa tohtori Rodrigoa. Seuraavina päivinä hän kysyi joku minuutti: "Eikö hän jo pian tule?"
Häntä lohdutettiin sillä, että Hänen Majesteettinsa ei ollut suinkaan mikään halveksittava potilas ja että Rodrigo matkusti uskomattoman nopeasti. Mutta mikään ei voinut tyynnyttää sairaan kärsimättömyyttä.