Kuningas pyyteli anteeksi ja lupasi totella.
Tohtori Rodrigo, joka jo oli ovella poislähdössä, käännähti ympäri.
— Antakaa vähän lämmittää sitä, sanoi hän, ennenkuin panette sen päällenne.
3. LUKU.
Herrat Nelilehti ja Pyhä-Sylvanus etsivät onnellista miestä kuninkaan palatsista.
Tahtoen mitä pikimmiten saada ylleen parannusta tuottavan paidan, Kristoffer V kutsutti luokseen Nelilehden, ylimäisen tallimestarinsa, ja Pyhä-Sylvanuksen, yksityisasiainsa sihteerin, sekä antoi heille tehtäväksi hankkia se hänelle mahdollisimman lyhyessä ajassa.
Sovittiin siitä, että he pitäisivät täydellisesti salassa etsiskelyjensä esineen. Oli nimittäin pelättävää, että jos yleisö saisi tietää, minkälaatuista parannuskeinoa kuningas tarvitsee, suuret joukot onnettomia ja etenkin juuri kaikkein onnettomimmat, kaikkein eniten kurjuuden raskauttamat, tarjoisivat paitaansa palkinnon toivossa. Pelättiin myös, että anarkistit voisivat lähettää myrkytettyjä paitoja.
Nuo molemmat aatelisherrat luulivat voivansa saada käsiinsä tohtori Rodrigon lääkkeen tarvitsematta mennä palatsia ulommas, ja sentähden he asettuivat erään pienen pyörö-ikkunan ääreen, josta saattoi nähdä ohikulkevat hovimiehet. Kaikki ne, jotka tulivat heidän näkyviinsä, olivat pitkänaamaisia ja happamen näköisiä, heidän vaivansa oli selvästi kirjoitettu heidän otsalleen, heitä kulutti hivuttava kurkoitus johonkin virkaan, johonkin arvoluokkaan, johonkin etuoikeuteen tai ritarimerkkiin. Mutta laskeuduttuaan suureen hovihuoneustoon Nelilehti ja Pyhä-Sylvanus näkivät hra Lehdonrauhan, joka nukkui eräässä nojatuolissa suu auki korviin asti, sieramet levällään, posket punaisina ja loistavina kuin kaksi aurinkoa, rinta sopusointuisessa aaltoilussa, vatsa yhtä poljennollisena ja rauhallisena, kasvot naurussa, uhoten iloa aina pääkopan säteilevästä kupukatosta harittavien jalkojen varpaisiin asti, jotka mukavasti ojenteleivat keveissä puolikengissään.
Tämän nähtyään sanoi Nelilehti:
— Älkäämme enää etsikö tämän enempää. Kun hän herää, pyydämme häneltä hänen paitansa.