— Katso!
Havaitessani, ettei hän kohdistanut vähintäkään huomiota siihen, mitä hänelle näytin, minä laskin sotilaani hänen kirjansa lehdelle.
Äiti oli itse kärsivällisyys.
— Hyvä, hyvä, virkkoi hän minulle lempeästi, mutta äänessä sävy, joka osoitti, ettei hän riittävästi tajunnut vastikään kuvaantotaiteessa aiheuttamaani vallankumousta.
Minä toistin monet kerrat:
— Katso, äiti!
— Hyvä, hyvä, näenhän sen. Älä huoli minua häiritä.
— Ei, sinä et näe, äiti!
Minun teki mieli temmata hänen kädestään kirja, joka käänsi hänen huomionsa pois mestariteoksestani.
Hän kielsi minua koskemasta kirjaan likaisin käsin.