— Entä te, rouva Nozière, onko teidän näkyvissänne papukaija? kysyi kummisetä.
— Papukaija?
— Papegai eli papegaut. [Papegai on vanhentunut papukaijan (perroquet) nimi ranskankielessä ja merkitsee myös linnunkuvaa maaliinampujan pilkkana. (Suom. muist.)]
— Papegaut?
— Papegai, toisti kummisetäni nauraen. Hänen naurunsa, joka helisi kuin kulkunen, hytkytti hänen vatsaansa ja kalisutti viheriöillä silkkiliiveillä killuvia kellonvitjain koristimia. Hänen hilpeytensä tarttui minuunkin, ja minä toistin nauraen, tietämättä mitä sanoin:
— Papegai, papegai.
Mutta varovainen äitini suostui hymyilemään vasta sitten, kun isäni oli hänelle selittänyt, että papukaijan nimenä oli ranskankielessä aikaisemmin 'papegai' tai 'papegaut'. Kummisetäni valaisi asiaa esimerkillä:
— Gai comme un papegai (Iloinen kuin papukaija), sanoo Rabelais.
Ensimmäisen kerran kuullessani Rabelais'n nimen minä aloin nauraa raikuvasti. Syynä oli tuhmuus, typeryys, joutavanaikaisuus eikä suinkaan se, että olisin aavistanut, ounastellut tai jonkinlaisen jumalallisen ilmestyksen nojalla oivaltanut kaiken sen ylevän kujeellisuuden, hyvätuulisuuden ja viisauttakin viisaamman hulluuden, joka tuohon nimeen sisältyy. Siitä huolimatta tuo oli epäilemättä arvokas tapa tervehtiä Gargantuan tekijää. Äitini viittasi minua vaikenemaan ja kysyi, onko tosiaankin aihetta sanoa papukaijojen olevan iloisia.
— Rouva Nozière, vastasi kummisetäni, 'gai' ja 'papegai' sointuvat toisiinsa; tuo on riittävä syy ihmisten suurelle enemmistölle, joka tarkkaa enemmän sanojen sointua kuin niiden merkitystä. Voi myös otaksua papukaijan iloitsevan kauniista viheriästä puvustaan. Eikö sen höyhenten väriä mainita nimellä 'vert gai', iloinen viheriä?