— Mitä! Ettekö tunne Vert-Vertiä? Sepä vahinko.
— Ei ole aikaa lukemiseen, herra Danquin, kun pojan housut kuluvat kuin taian tiestä. Se on runo, eikö totta?
— Se on runo, rouva Nozière, ja viehättävä.
Neversissä, etsikko-nunnain luona, eleli taannoin oiva papukaija, korean kiiltävä ja liukkaan lieto, herttaisen aulis kuin on nuoruus aina.
Nunnat olivat siihen silmittömästi ihastuneet. Se oli
hemmotellumpi hovin papukaijaa,
öisin oli
sen leposija pyhäinkuvakirstu.
Vert-Vert puhui kuin enkeli. Mutta… Kummisetäni vaikeni.
— Mutta mitä? kysyin minä häneltä. Isäni huomautti varsin oikein, etten minä puhunut niinkuin enkeli.