— Mutta, jatkoi kummisetä, Vert-Vert oli matkustellut Loire-virralla laivurien ja muskettisotilaiden seurassa ja oli tottunut erittäin huonoon puhetapaan.
— Siitä näet, Pierre, virkkoi äitini, kuinka vaarallista on olla huonossa seurassa.
— Kuulkaa, kummisetä, onko se kuollut, se Vert-Vert? kysyin minä.
Kummisetäni avasi suunsa ikäänkuin virittääkseen virren De profundis ja ilmoitti synkeällä äänellä:
— Se kuoli syötyään liian paljon makeisia. Olkoon varoittavana esimerkkinä herkkusuille lapsille!
Kummisetäni katseli auringon kultaamalle pihamaalle, hymyili alakuloisesti ja virkkoi:
— Onpa säteilevän kaunis sää! Viimeiset kauniit päivät ovat meille kaikkein kalleimmat.
— Ne tuntuvat meistä taivaan suomalta suosiolta. Pian ehtii kylmä ja synkkä vuodenaika. Tänään iltapäivällä tulee isä Debas puhdistamaan ruokasalin lieden torvea.
Ja äiti lähti omaan huoneeseensa.
Mieleeni ovat jääneet tämän muistettavan päivän tapahtumien pienimmätkin yksityiskohdat.