Herra Ménagea kiitettiin mitä lämpimimmin ja toivotettiin hänelle kaikkea hyvää. Äitiäni liikutti se, että hän oli muistanut tuoda Mélanien vasunkin. Mélanie itse ei ollut maalaajalle ollenkaan kiitollinen hänen suomastaan avusta. Herra Ménage oli aikoinaan häntä kovin loukannut kuvaamalla hänen oveensa vieraanvaraisuutta anelevan Amorin, ja Mélanie ei antanut hänelle anteeksi tuota hävyttömyyttä; niin voimallinen on kunniantunto kunnon naisissa.
Vanha palvelijattaremme virkosi aivan pian, kuten tohtori oli otaksunut; mutta kävi ilmi, että hänen tosiaankin oli jo aika luopua virastaan.
Minulta salattiin jotakin. Kuiskuteltiin, tukahdutettiin huokauksia, pyyhkittiin kyyneleitä, tehtiin kääröjä. Puhuttiin peitetyin sanoin Mélanien veljentyttärestä, joka oli mennyt naimisiin Denizot-nimisen maanviljelijän kanssa ja hoiti hänen kerallaan maatilaa Jouy-en-Josasissa.
Eräänä aamuna ilmaantui luoksemme tuo veljentytär, nöyrä ja hirmuinen. Hän oli kookas nainen, tummapintainen ja kuiva, ja hänen suussaan nähtiin valtavan suuria, mutta harvalukuisia hampaita. Hän tuli hakemaan tätiänsä Mélanieta Jouyhin, kattonsa alle. Minä arvasin kaiken vastustelun hyödyttömäksi ja aloin itkeä. Syleiltiin toisiansa jäähyväisiksi; äitini lohdutti minua sanoen vievänsä minut pian kerallaan Jouyhin. Vanha Mélanie oli pikemmin kuollut kuin elävä; mutta eräs syvä ja ongelmallinen seikka herätti huomiotani. Minä näin, että hän esiliinansa irroittaessaan katkaisi ne siteet, jotka olivat kiinnittäneet häntä porvarilliseen elämään, ja että hänestä sukeutui toinen henkilö, maalaisnainen, johon minua ei liittänyt mikään. Minä ymmärsin auttamattomasti kadottaneeni kelpo Mélanieni.
Me saattelimme hänet rattaiden luo, joihin hän istuutui veljentyttärensä viereen. Ruoska hipoi tamman korvia. He lähtivät. Minä näin hänen valkoisen ja pyöreän, juustoa muistuttavan maalaispäähineensä siirtyvän yhä loitommaksi. Se oli ensimmäinen suruni. Tunnen sen aiheuttaman kivun vielä nytkin.
Mélanien menettäessäni kadotin enemmän kuin aavistinkaan: kadotin varhaisimman lapsuuteni sulon ja ilon. Äitini, joka piti Mélanieta arvossa, oli kyllin jalomielinen ollakseen kadehtimatta vanhalle hoitajattarelleni osoittamaani rakkautta, ja jos tämä rakkaus kenties ei ollutkaan niin suuri ja ylevä kuin äitiini kohdistuva kiintymys, se saattoi olla hellempi ja oli varmaan paljoa läheisempi.
Mélanien sydän oli yhtä yksinkertainen kuin oma sydämeni, ja ajatustemme suppea piiri lähensi meitä toisiimme. Mélanie, joka oli jo iäkäs minun syntyessäni, ei ollut hilpeä; hän ei voinut olla hilpeä, koska oli elänyt vaikeata elämää; mutta hänen säteilevä viattomuutensa korvasi nuoruuden ja iloisen mielen.
Mélanie muovasi kieltäni yhtä paljon ja enemmän kuin äitini. Minulla ei ole syytä sitä valittaa; hän puhui hyvin, vaikka olikin vähätietoinen.
Hän puhui hyvin, sillä hän lausui niitä sanoja, jotka vakuuttavat ja lohduttavat. Jos olin soraansuistuen saanut naarmun polveeni tai nenääni, niin hän lausui niitä sanoja, jotka parantavat. Jos lausuin hänelle jonkin pienen valheen, jos osoitin itsekästä tunnetta, jos antauduin vihan valtaan, niin hän lausui niitä sanoja, jotka ojentavat, vahvistavat ja tyynnyttävät ihmisen sydäntä. Hänelle olen kiitollisuudenvelassa moraalisten tuntojeni perustuksista, ja se mitä olen niihin myöhemmin lisännyt, ei ole lujuudeltaan noiden vanhain perustusten veroista.
Vanhan hoitajattareni huulilta olen oppinut hyvän ranskankielen. Mélanie puhui kansanomaisesti. Hän sanoi 'kastrolli', 'skaappi' ja 'kolidoori'.[1] Sellaisia seikkoja lukuunottamatta hän olisi voinut opettaa moitteetonta kielipartta monelle professorille ja monelle akateemikolle. Hänen huuliltaan löytyi hänen esivanhempiensa sujuva ja kevyt ilmaisutapa. Osaamatta lukea hän lausui sanat niinkuin oli ne lapsuudessaan kuullut, ja ne, joilta hän oli ne kuullut, olivat olleet hekin vähätietoisia ja olivat ammentaneet kielen sen luonnollisista lähteistä. Niinpä Mélanie puhuikin luontevasti ja oikein. Hän löysi vaivattomasti lauseparret, jotka olivat värikkäät ja mehevät kuin puutarhojemme hedelmät; hänen puheensa oli tulvillaan hupaisia käänteitä, viisaita sananlaskuja, kansanomaisia ja maalaisia kuvia.