Siitä lähtien johtaja ei milloinkaan kulkenut pulpettini ohi kehoittamatta minua säästämään kyniäni, varomaan töksähdyttämästä niitä mustepullon pohjaan ja kuivaamaan ne lakattuani kirjoittamasta.
— Kynän tulee kelvata kauan, lisäsi hän eräänä päivänä. Minä tunnen erään oppineen, joka on kirjoittanut yhdellä ainoalla kynällä kokonaisen kirjan, niin suuren kuin…
Johtajan katse kiersi salin tyhjiä seiniä, ja hän osotti käsiään levittäen suurta punaista marmoriuunia.
Minä olin pelkkää ihmettelyä.
Kun sitten muutaman ajan kuluttua kuljin Justinen kanssa Rue du Vieux-Colombier'n tietä ja havaitsin erään myymälän edustalla kivisen pyhimyksen, joka oli niin valtavan suuri, että hänen päänsä kohosi ensimmäisen kerroksen ikkunoiden tasalle, ja joka kirjoitti vastaavan kokoisella kynällä, sanoin Justinelle, että tuo oli johtajamme hyvä tuttava, ja Justine ei huomannut siinä minkäänlaista vaikeutta.
Vaikka en ollut onnellinen, olin sentään toisinaan iloisen huimauksen vallassa. Niinpä muistan ilosta humaltuneeni koulun pihalla aamiaista seuranneen virkistyshetken aikana, vilinässä ja melussa. Huveissa samoinkuin työssäkin tuntui sääntö minusta rasitukselta. Minä en pitänyt geometrisistä leikeistä, esimerkiksi vankisilla-olosta, koska niissä kaikki sisällytettiin yksinkertaisiin yhdistelmiin. Niiden täsmällisyys ikävystytti minua; ne eivät suoneet minulle elämän kuvaa. Minä pidin niistä leikeistä, joita äidit kauhistuvat ja jotka valvojat ennen pitkää kieltävät, koska niistä aiheutuu epäjärjestystä, säännöttömiä ja hillittömiä leikkejä, vimmaisia ja kauhun täyttämiä.
Tuona päivänä, hajaannuttuamme tavanmukaisen merkin saatuamme pihamaalle, toverimme Hangard, joka oli meidän kaikkien päämies kookkaan vartensa, raikuvan äänensä ja käskevän luonteensa nojalla, nousi kivipenkille ja alkoi meille puhua.
Hangard änkytti, mutta oli kaunopuhuja; hän oli oraattori, tribuuni, hänessä oli Camille Desmoulinsiä.
— Vesat, virkkoi hän meille, emmekö ole jo kyllin kauan olleet hippasilla? Vaihdetaan leikkiä. Leikitään postin ryöstämistä. Minä neuvon teille, kuinka siinä on meneteltävä. Se on hupaista, saattepa nähdä.
Hän puhuu. Me vastaamme hänelle ilohuudoin ja kättentaputuksin. Hangard käy heti tuumasta toimeen ja järjestää leikin. Hänen neronsa pitää huolen kaikesta. Tuossa tuokiossa ovat hevoset valjaissa, postinkuljettajat paukuttavat piiskojaan, ryövärit varustautuvat veitsin ja musketein, matkustajat sitovat kiinni matkalaukkujaan ja täyttävät kullalla säkkejään ja taskujaan. Pihan pienet kivet ja johtajan puutarhaa reunustavat syreenipensaat olivat suoneet meille, mitä tarvitsimme. Lähdettiin. Minä kuuluin matkustajiin ja olin eräs kaikkein vähäpätöisimpiä; mutta mieltäni hurmasivat maisemain kauneudet ja matkan vaarat. Rosvot väijyivät meitä kamalan vuorimaan rotkossa, jonka muodosti vastaanotto-huoneeseen johtava lasikuistikko. Hyökkäys muodostui yllättäväksi ja hirmuiseksi. Postinkuljettajat kaatuivat. Minut heitettiin kumoon, minä jouduin hevosten jalkoihin, minut piestiin pahanpäiväiseksi, ja minä hautauduin kuolleiden muodostamaan röykkiöön. Hangard muodosti siitä pelottavan varustuksen, nousi sen harjalle ja torjui kaksikymmentä kertaa sitä vastaan hyökkäävät rosvot. Minä olin murskattu, kyynäspääni ja polveni olivat nahattomat, nenänpään olivat pienet terävät kivensirut raapineet verille, huulet olivat rikki ja korvat hehkuvan kuumat. En ollut milloinkaan ennen kokenut sellaista nautintoa. Soiva kello raateli mieltäni riistäessään minut pois unelmastani. Herra Grépinet'n opetustunnin ajan minä istuin typeränä ja tunteettomana. Kirvelevä nenäni ja polttavat polveni herättivät minussa mielihyvää palauttamalla mieleeni tuota hetkeä, jona olin kiihkeästi elänyt. Herra Grépinet esitti minulle useita kysymyksiä, joihin en kyennyt vastaamaan, ja nimitti minua aasiksi, mikä oli sitäkin kiusallisempaa, kun Metamorfooseihin perehtymättömänä en vielä tietänyt, että tarvitsi vain syödä ruusuja muuttuakseni jälleen ihmiseksi. Opittuani tuon kukoistusiälläni olen huolettomasti kuljetellut aasiuttani Viisauden tarhoissa ruokkien sitä tieteen ja mietiskelyn ruusuilla. Se on ahminut kokonaisia pensaita tuoksuineen, okaineen päivineen; mutta sen inhimillistyneeltä päälaelta on aina pilkistänyt terävän korvan huippu.