— Mutta entä Esther ja Athalie? kysyin minä.
— Taloudenhoitaja antaa sinulle Estherin ja Athalien kirjojen keralla, poikaseni.
Minä tunsin itseni pettyneeksi. Olisin tahtonut heti saada Esther ja Athalien. Toivoin siitä itselleni suurta iloa. Kiersin pöytää, jonka luona isä istui kirjoittaen.
— Esther ja Athalie, isä?…
— Älä nahjustele; mene töihisi ja jätä minut rauhaan!
Minä suoritin latinan kirjoitusharjoituksen istuen kantapääni varassa, tyylittömästi ja huonosti.
Päivällisen aikana äitini kyseli yhtä ja toista opettajistani, tovereistani ja opittavistani.
Minä vastasin, että opettajani oli vanha ja likasiivoinen, niisti nenäänsä kuin torvea törähdyttäen ja käyttäytyi aina ankarasti, toisinaan väärämielisestikin. Tovereitani minä ylistin toisia ylenpalttisesti, toisia taas moitin aivan määrättömästi. Minussa ei ollut vivahdusten tajua, ja minä en ollut vielä tyytynyt tunnustamaan ihmisten ja olioiden universaalista keskinkertaisuutta.
Minä kysyin yhtäkkiä äidiltäni:
— Esther ja Athalie, se on soma, eikö totta?