Myönnän kumminkin, veli Ambrogio, että olisi ollut parempi ratkaista riita vain firenzeläisten kesken. Kansalaissota on niin kaunis ja jalo ja hieno asia, että pitäisi varoa sekoittamasta siihen vieraita käsiä, jos se suinkin käy päinsä. Se olisi jätettävä omien kansalaisten tehtäväksi, ennen kaikkea ylhäisten, jotka kykenevät sitä suorittamaan väsymättömin voimin ja hienoin oivalluksin.
Ulkoisista sodista en tahdo sanoa samaa. Ne ovat hyödyllisiä tai välttämättömiäkin yrityksiä, joihin ryhdytään valtioitten rajojen puolustamiseksi tai laajentamiseksi tai kauppiaitten liiketoiminnan edistämiseksi. Useimmissa tapauksissa ei koidu hyvää hyötyä eikä suurta kunniaa, jos käy itse sellaisia suuria sotia. Älykäs kansa jättää ne mielellään palkkasoturien asiaksi luovuttaen koko yrityksen kokeneille päälliköille, jotka osaavat voittaa paljon vähällä väellä. Siinä tarvitaan ainoastaan ammattitaitoa, ja kysymykseen tulee enemmän kullan kuin veren vuodattaminen. Sydän ei voi olla siinä mukana. Ei näet olisi ollenkaan viisasta, jos vihaisimme muukalaista, koska hänen etunsa ja omat etumme ovat ristiriitaiset; sitävastoin on luonnollista ja järkevää vihata maanmiestä, joka vastustaa sitä, mitä itse pidät hyödyllisenä ja hyvänä. Ainoastaan kansalaissodassa voi osoittaa terävää älyä, taipumatonta tahtoa ja vihan ja rakkauden täyttämän sydämen voimaa.
VELI AMBROGIO. Minä olen kaikkein köyhin köyhien palvelija. Mutta minulla on yksi ainoa herra, joka on taivaan kuningas; pettäisin hänet, ellen sanoisi teille, messer Farinata, että ainoa täyttä kiitosta ansaitseva soturi on se, joka marssii ristin alla laulaen: Vexilla regis prodeunt.
Autuas Dominikus, jonka henki nousi kuin aurinko valheen yön pimentämälle kirkon taivaalle, opetti, että sota harhaoppisia vastaan on sitä hyväätekevämpi ja laupiaampi, mitä katkerampi ja tuimempi. Hän, joka apostolien ruhtinaan nimeä kantaen iski lingonkivenä kerettiläisyyden Goliatia otsaan, varmaan asian oikein oivalsi. Hän kärsi kidutuksensa Comon ja Milanon välillä. Hän on veljeskuntani suurena kunniana. Jokainen, joka vetää miekkansa sellaista sotilasta vastaan, on toinen Antiokhos Herramme Jeesuksen Kristuksen silmissä. Mutta Jumala, joka on asettanut valtakunnat, kuningaskunnat ja tasavallat, sallii niitä asevoimin puolustettavan ja kääntää kasvonsa niiden päällikköjen puoleen, jotka häntä avukseen huutaen tarttuvat miekkaan ajallisen isänmaansa menestyksen hyväksi. Ja hän kääntää kasvonsa pois siitä kansalaisesta, joka lyö omaa kaupunkiansa ja vuodattaa sen verta niinkuin teitte voimallisin aikomuksin te, messer Farinata, ollenkaan pelkäämättä, ettei Firenze uuvuttamananne ja raatelemananne kykenisi enää vastustamaan vihollisiansa. Vanhoista aikakirjoista havaitaan, että sisäisten sotien heikontamat kaupungit helposti joutuvat vaaniskelevan muukalaisen saaliiksi.
FARINATA. Sanohan, munkki, tuleeko jalopeuran kimppuun käydä sen valvoessa vai nukkuessa. Minä puolestani olen pitänyt hereillä Firenzen jalopeuraa. Kysykää Pisan miehiltä, olisiko heille koitunut iloa, jos olisivat käyneet sen kimppuun, kun olin sen kiihtänyt raivoon. Tutkikaa vanhoja historioita, niin havainnette myös, että ne kaupunkivaltiot, joissa vallitsee sisäinen kuohunta, ovat valmiit korventamaan ulkoisiakin vihollisia ja että rauhassa laimennut suku on liian kiihkoton, kyetäkseen taistelemaan muuriensa ulkopuolella. Tietäkää, että tulee varoa loukkaamasta sellaista kaupunkia, joka on kyllin valpas ja ylevä pitääkseen vireillä sisäistä sotaa, ja lakatkaa väittämästä, että olen heikontanut syntymäkaupunkiani.
VELI AMBROGIO. Tiedätte kuitenkin, että se oli vaarassa tuhoutua Arbian turmiokkaan päivän jälkeen. Kauhistuneet guelfit olivat poistuneet sen muurien sisäpuolelta lähtien omaehtoisesti maanpakolaisuuden tuskaiselle tielle. Kreivi Giordanon Empoliin kutsuma ghibeliinien valtakokous päätti hävittää Firenzen.
FARINATA. Se on totta. Kaikki tahtoivat, ettei siihen jäisi kiveä kiven päälle. He sanoivat: "Tuhotkaamme se guelfein pesä." Minä yksin nousin sitä puolustamaan. Ja minä yksin varjelin sen kaikesta vahingosta. Firenzeläiset saavat kiittää minua ilmasta, jota hengittävät. Jos niissä, jotka minua solvaavat ja sylkevät kynnykselleni, olisi vähänkään sydämen hurskautta, niin he kunnioittaisivat minua isänään. Minä olen pelastanut kaupunkini.
VELI AMBROGIO. Sen tuhottuanne. Mutta luettakoon tuo Empolin päivä sittenkin ansioksenne tässä ja tulevaisessa elämässä, messer Farinata! Ja kertokoon pyhä Johannes Kastaja, Firenzen suojelija, Herramme kuulleen ne sanat, jotka lausuitte ghibellinien kokouksessa! Suvaitkaa toistaa minulle nuo kiitettävät lausumanne. Niitä on selostettu eri tavoin, ja minä tahtoisin tietää ne täsmällisesti. Onko totta, kuten useat sanovat, että otitte aiheeksi kaksi toskanalaista sananlaskua, joista toinen koskee aasia ja toinen vuohta?
FARINATA. Vuohesta ei tule enää mitään mieleeni; aasi sitävastoin on säilynyt paremmin muistissani. On mahdollista, että sekoitin kaksi sananlaskua, kuten sanotaan. Se ei minua liikuta. Minä nousin ja puhuin suunnilleen näin:
"Aasi rikkoo nauriit niinkuin osaa. Aasin esimerkkiä noudattaen tekin rikotte käyttelemättä arvostelukykyä, tänään samoinkuin eilen ja huomenna samoinkuin tänään, ollenkaan oivaltamatta, mitä tulee hävittää, mitä säästää. Mutta tietäkää, että minä olen kärsinyt ja taistellut vain saadakseni elää omassa kaupungissani. Niinpä puolustankin sitä ja kuolen, jos vaaditaan, miekka kädessä."