Sen sanottuaan hän vaikeni ja vaipui kuolleena vanhalle haudalle.
Hänen ruumiinsa haudattiin ilman suuria kunnianosoituksia Santa Maria
Novellan luostariin.

Lucifer

E si compiacque tanto Spinello di farlo orribile e contrafatto, che si dice (tanto può alcuna fiata d'immaginazione) chc la detta figura da lui dipinta gli apparve in sogno domandandolo dove egli l'avesse veduta si brutta…

(Vite de' più eccellenti pittori, da
M. Giorgio Vasari. — Vita di Spinello.)

[Ja Spinelloa miellytti siinä määrin kuvata hänet kamalaksi ja epämuotoiseksi, että kerrotaan (niin suuri on joskus kuvittelun voima) tuon hänen maalaamansa hahmon ilmestyneen hänelle unessa kysyen häneltä, missä hän oli nähnyt hänet niin rumana…]

[(Giorgio Vasari: Vite de' più eccellenti pittori. — Vita di Spinello.)
— (Kuuluisinten maalarien elämäkertoja. — Spinellon elämäkerta.)]

Tafi, firenzeläinen maalaaja ja mosaiikkitaiteilija, pelkäsi kovin paholaisia, varsinkin niinä yön hetkinä, joina pahan voimien on sallittu vallita pimeydessä. Ja Tafin pelko ei ollut suinkaan aiheeton, sillä paholaisilla oli siihen aikaan syytä vihata maalaajia, jotka yhdellä ainoalla taululla tempasivat heiltä enemmän sieluja kuin joku kunnon pieni veli kolmellakymmenellä saarnalla. Yrittäessään herättää uskovaisissa terveellistä kauhua munkki tosin kuvaili parhaansa mukaan vihan päivää, joka hajoittaa maailman tuhkaksi, kuten David ja Sibylla todistavat. Hän koroitti ääntänsä ja puhalsi kämmeniinsä jäljitellen tuomionenkelin pasuunaa. Mutta kaikki turhaan. Kappelin tai luostarin seinään maalattu kuva, jossa nähtiin Jeesus Kristus tuomitsemassa eläviä ja kuolleita, sitävastoin puhui lakkaamatta syntisten katseille ja korjasi silmien avulla niitä, jotka olivat tehneet syntiä silmillään tai muuten. Siihen aikaan kuvasivat taitavat mestarit Firenzen Santa Crocessa ja Pisan Campo Santossa jumalallisen oikeuden mysteerejä. Näiden teosten pohjana oli se runomittainen kertomus, jonka Dante Alighieri, teologiaan ja kanoniseen oikeuteen erinomaisesti perehtynyt mies, oli aikoinaan kirjoittanut matkastaan helvettiin, kiirastuleen ja paratiisiin, minne hän pääsi elossa ollen, rakastettunsa harvinaisten ansioiden nojalla. Niinpä nämä maalaukset olivatkin kaikin puolin opettavaisia ja totuudenmukaisia, ja sopii sanoa, että ihmisellä oli vähemmän hyötyä jonkin laajan kronikan lukemisesta kuin sellaisten kuvien katselemisesta. Ja firenzeläiset mestarit panivat parastaan kuvatessaan kukkain kaunistamille niituille ylhäisiä naisia ja kavaljeerejä, joita kuolema viikatteineen uhkasi heidän pakistessaan lemmen asioista ja luuttujen ja violain soidessa. Mikään ei ollut paremmin omansa kääntämään niitä lihallisia synnintekijöitä, jotka juovat Jumalan unohdusta naisten huulilta. Saiturien parantamiseksi maalaaja kuvasi luonnolliseen kokoon perkeleitä, kaatamassa sulaa kultaa sellaisen piispan tai abbedissan suuhun, joka oli tilannut häneltä teoksen ja maksanut sen huonosti. Siitä syystä paholaiset olivat silloin maalaajien vihollisia, erittäinkin Firenzen maalaajien, jotka voittivat kaikki muut hienossa henkevyydessä. Ne moittivat heitä varsinkin siitä, että paholaiset kuvattiin inhoittavan näköisiksi, linnun tai kalan päällä, käärmeen ruumiilla ja yölepakon siivillä varustettuina. Heidän katkeruuttaan osoittaa seuraava Spinellosta kerrottu tarina.

Spinello Spinelli, Arezzosta syntyisin, oli jalosukuisten maanpakoon ajettujen firenzeläisten vanhempien poika. Hänen henkensä oli yhtä jalo kuin hänen syntyperänsä. Hän näet oli aikansa taitavin maalaaja. Hän suoritti Firenzessä suuria töitä. Pisalaiset pyysivät häntä Giotton jälkeen koristamaan sen pyhän paikan muureja, jossa vainajat lepäävät ruusujen alla, Jerusalemista tuodussa mullassa. Kauan aikaa siten työskenneltyään eri kaupungeissa ja ansaittuaan paljon rahaa hän halusi nähdä jälleen hyvän kaupungin Arezzon, syntymäsijansa. Arezzolaiset eivät olleet unohtaneet, että Spinello, joka oli nuoruudessaan kuulunut armeliaan pyhän Marian veljeskuntaan, oli vuonna 1383, ruton raivotessa, käynyt sairaiden luona ja haudannut kuolleita. Sitäpaitsi he olivat hänelle kiitolliset, koska hän oli teoksillaan levittänyt Arezzon mainetta ympäri koko Toskanan. Siitä syystä he ottivat hänet vastaan suurin kunnianosoituksin. Hän oli vielä vanhoilla päivilläänkö täysissä voimissaan ja otti suorittaakseen suuria tehtäviä omassa kaupungissaan. Hänen vaimonsa sanoi hänelle:

— Sinä olet rikas. Lepää ja jätä maalaaminen nuorempiesi asiaksi. Lepääminen on viisasta elämän ehtoopuolella. On soveliasta päättää elämänsä lempeässä ja hurskaassa rauhassa. Alinomaisten Babelin tornin laisten maallisten töiden rakentaminen on Jumalan kiusaamista. Spinello, jos sinä itsepintaisesti pysyttelet silaustesi ja väriesi vaiheilla, niin kadotat hengenrauhasi.

Niin puhui tuo kelpo vaimo. Mutta Spinello ei häntä kuunnellut. Hän ajatteli vain omaisuutensa ja maineensa lisäämistä. Ajattelemattakaan vetäytyä lepoon hän teki Sant' Agnolon kirkkoraadin kanssa sopimuksen sitoutuen määrätystä hinnasta tekemään pyhän Mikaelin historiaa esittävän maalauksen, jonka oli määrä täyttää kirkon kuori ja sisältää lukemattomia henkilöhahmoja. Hän kävi tähän työhön ihmeen kiihkeästi. Lukiessaan jälleen niitä Raamatun kohtia, joista hänen oli ammennettava innoituksensa, hän tutki syvällisesti jokaisen rivin ja jokaisen sanan. Hän ei tyytynyt siihen, että työskenteli joka päivä ateljeessaan, vaan teki työtä vuoteessa ja aterioidessaankin. Vielä illalla, käyskellessään Arezzon kukkulan juurella, jolla sijaitsee muureistaan ja torneistaan ylpeilevä Arezzo, hän mietiskeli tehtäväänsä. Ja voipa sanoa, että ylienkelin historia oli valmiiksi maalattuna hänen aivoissaan, kun hän alkoi luonnostella sen aiheita punakynällä muuripintaan. Ei kestänyt kauan, kun hän oli piirtänyt ääriviivat; sitten hän alkoi maalata pääalttarin yläpuolelle kohtausta, jonka tuli näkyä kaikkia muita loisteliaampana. Siinä näet oli kohotettava kunnian kirkkauteen se voitto, jonka taivaan sotajoukkojen päällikkö oli saavuttanut ennen aikojen alkua. Spinello kuvasi pyhän Mikaelin taistelemassa ilmoilla seitsenpäistä ja kymmensarvista käärmettä vastaan ja kuvasi mielikseen taulun alaosaan perkeleitten ruhtinaan Luciferin kauhistuttavan hirviön hahmossa. Kuvat syntyivät kuin itsestään hänen kätensä alla, ja hän onnistui paremmin kuin oli osannut toivoa: Luciferin kasvot olivat niin inhoittavat, että niiden rumuus ei voinut olla valtavasti vaikuttamatta kehen tahansa. Nuo kasvot vainosivat maalaajaa hänen katua kulkiessaan ja seurasivat häntä hänen asumukseensa saakka.