— Sitä en tahdo kieltää, vastasi Lucifer. Monenkolaisesta synnistä minua senvuoksi syytät?

— Syntejänne voi hyvinkin mainita seitsemän, vastasi maalaaja, ja ne ovat kaikki pääsyntejä.

— Seitsemän! virkkoi pimeyden enkeli. Tuo on teologinen luku. Minun historiassani, joka liittyy kiinteästi Toisen tarinaan, on kaikkea seitsemän. Spinello, sinä pidät minua kopeana, kiukkuisena ja kateellisena. Myönnän sellainen olevani, kunhan tunnustat, että minussa herättää kateutta yksin kunnia. Pidätkö minua ahneena? Myönnyn siihenkin. Ahneus on ruhtinaiden hyve. Jos taas syytät minua hekumallisuudesta ja haureudesta, en pane sitäkään pahakseni. Jäljelle jää laiskuus.

Tuota sanaa lausuessaan Lucifer laski kätensä ristiin rintahaarniskalleen, pudisti synkkää päätänsä ja heilutti liekehtiviä kiharoitaan:

— Spinello, ajatteletko tosiaankin, että olen laiska? Pidätkö minua pelkurina, Spinello? Luuletko, että minulta on kapinoidessani puuttunut rohkeutta? Ei.. Niinpä olisikin ollut oikein maalata minulle pelottomat piirteet, ylpeät kasvot. Ei saa tehdä vääryyttä kenellekään, ei perkeleellekään. Etkö huomaa loukkaavasi Häntä, jota rukoilet, kun kuvaat hänen vastustajansa hirviömäiseksi rupikonnaksi? Spinello, sinä olet ikäiseksesi kovin tietämätön. Tekeepä mieleni tarttua sinua korviin kuin pahaa koulupoikaa.

Tuon uhkauksen kuullessaan ja nähdessään Luciferin jo ojentavan kättänsä Spinello tarttui päähänsä ja alkoi kauhistuneena ulvoa.

Hänen kelpo vaimonsa havahtui äkkiä ja kysyi, mikä häntä vaivasi. Spinello vastasi hampaitaan kalistaen nähneensä Luciferin, joka oli uhannut tarttua hänen korviinsa.

— Enkö sinulle jo sanonut, virkkoi hänen kelpo vaimonsa, että kaikki nuo kuvat, joita itsepintaisesti maalaat seiniin, lopulta vievät järkesi.

— Minä en ole järjiltäni, väitti maalaaja. Minä näin hänet; hän on kaunis, joskin murheellinen ja ylpeä. Huomenna pyyhin heti pois tekemäni hirmuisen kuvan ja maalaan sijaan sen, jonka näin unessa. Ei näet saa tehdä vääryyttä perkeleellekään.

— On parasta, kun nukut, vastasi vaimo. Puheesi on mieletöntä eikä ollenkaan kristillistä.