Spinello yritti nousta, mutta ei kyennyt, vaan vaipui tajuttomana takaisin pielukselle. Hän kitui vielä muutamia päiviä kuumeessa ja sitten kuoli.
Mustat leivät
Tu tibi divitias stolidissime congeris amplas
Negasque micam pauperi:
Advenit ecce dies qua sacvis ignibus ardens
Rogabis aquae guttulam.
(Navis stultifera 1507, fol. XIX.)
["Keräät ylen typerästi itsellesi suuria rikkauksia ja kiellät murusen köyhältä. Katso, tulee se päivä, jona julman tulen polttamana anelet veden pisaraa.">[
Siihen aikaan eli Nicolas Nerli, pankkiiri Firenzen jalossa kaupungissa. Päivän kolmantena hetkenä hän oli jo pulpettinsa ääressä, ja kellon ilmoittaessa yhdeksättä hetkeä hän istui siinä yhä vielä. Hän kirjoitti kaiken päivää numeroita kirjoitustauluihinsa. Hän lainasi rahaa Keisarille ja Paaville. Ja ellei hän lainannut sitä paholaiselle, oli syynä se, että hän pelkäsi tekevänsä huonot kaupat sen kanssa, jota nimitetään Pahaksi ja joka on täynnä juonia. Nicolas Nerli oli uskalias ja epäluuloinen. Hän oli hankkinut itselleen suuria rikkauksia ja saattanut paljon ihmisiä puille paljaille. Siitä syystä häntä pidettiin arvossa Firenzen kaupungissa. Hän asui palatsissa, johon Jumalan luoma valo pääsi vain kapeista ikkunoista, mikä olikin, viisainta, koska rikkaan miehen asumuksen tulee olla kuin varustus ja koska ne, joilla on suuri varallisuus, menettelevät ymmärtäväisesti puolustaessaan väkivalloin sitä, minkä ovat kavaluudella itselleen hankkineet.
Nicolas Nerlin palatsi oli ristikoilla ja rautakahleilla varustettu. Sen sisäseiniin olivat kätevät työmiehet kuvanneet Hyveitä naisten hahmoissa, patriarkkoja, profeettoja ja Israelin kuninkaita. Huoneitten seinäverhot tarjosivat katseltaviksi Aleksanterin ja Tristanin elämän kohtauksia sellaisina kuin romaanit niitä kertovat. Nicolas Nerli loi rikkauteensa kunnian loistetta tekemällä kaupungissa hurskaita lahjoituksia. Hän oli rakennuttanut muurien ulkopuolelle sairaalan, jonka veistokuvin ja maalauksin kaunistettu friisi esitti hänen elämänsä kunniakkaimpia tekoja. Kiitollinen kirkkoraati oli ripustanut hänen muotokuvansa Santa Maria Novellan kuoriin, koska hän oli lahjoittanut rahasumman kirkon rakennustöiden loppuunsuorittamiseksi. Hänet nähtiin siinä polvistuneena, kädet ristissä, pyhän Neitsyen eteen. Hän oli tunnettavissa punaisesta villapäähineestään, turkisnutustaan, kellervään lihavuuteensa uponneista kasvoistaan ja pienistä vilkkaista silmistään. Hänen kelpo vaimonsa Mona Bismantova, nuhteettoman ja murheellisen näköinen ja sellainen, ettei voinut otaksua kenenkään milloinkaan saaneen hänestä mitään nautintoa, oli Neitsyen toisella puolella nöyrässä rukousasennossa. Nicolas Nerli oli Tasavallan ensimmäisiä kansalaisia; hän ei ollut milloinkaan puhunut lakeja vastaan, ei ollut milloinkaan välittänyt köyhistä eikä niistä, joita päivän mahtajat tuomitsivat sakkoihin ja maanpakoon, ja siitä syystä ei kaupunginhallituksen mielessä ollut mikään vähentänyt sitä kunnioitusta, jonka hän oli suurella rikkaudellaan heiltä osakseen voittanut.
Kun hän eräänä talvi-iltana palasi tavallista myöhemmin palatsiinsa, hänet ympäröi palatsin portilla joukko puolialastomia kerjäläisiä, jotka ojensivat pyytäen käsiään.
Hän torjui pyytäjiä ankaroin sanoin. Mutta nälkä teki nuo ihmiset villeiksi ja rohkeiksi kuin sudet. He muodostivat piirin hänen ympärilleen ja anelivat häneltä leipää valittavalla ja käheällä äänellä. Hän jo kumartui siepatakseen kiviä ja heittääkseen niillä, kun samassa näki tulevan erään palvelijan, päälaella kori, jossa olevat mustat ruisleivät olivat tarkoitetut tallinsa, keittiössä ja puutarhassa työskentelevän talon palvelusväen ravinnoksi.
Hän viittasi palvelijaa tulemaan, otti kahmaloittain leipiä korista ja heitti ne onnettomille. Sitten hän meni asumukseensa, laskeutui vuoteeseen ja vaipui uneen. Nukkuessaan hän sai halvauksen ja kuoli niin äkkiä, että luuli olevansa vielä vuoteessaan, kun näki eräässä "mykän valottomassa" paikassa pyhän Mikaelin, jota valaisi hänen ruumiistaan uhoava kirkkaus.