— Kuten näet, Nikolas, virkkoi Ylienkeli. Toistaiseksi on vääryyksiesi taakka hyvien tekojesi kevyttä painoa paljon raskaampi.
— Minä siis joudun helvettiin, sanoi firenzeläinen.
Hänen hampaansa löivät loukkua.
— Kärsivällisyyttä, Nicolas Nerli, virkkoi taivaallinen vaakamestari. Kärsivällisyyttä, asia ei ole vielä valmis. Meillä on vielä tämä jäljellä.
Autuas Mikael otti ne ruisleivät, jotka rikas mies oli edellisenä iltana heittänyt köyhille. Hän laski ne hyvien tekojen kuppiin, joka äkkiä nousi toisen painuessa, ja molemmat kupit jäivät tasapainoon. Vipu ei kallistunut puolelle eikä toiselle, ja vaakaneula osoitti molemmat painot täysin yhdenveroisiksi.
Pankkiiri ei uskonut silmiään.
Kirkastettu Ylienkeli sanoi hänelle:
— Sinä näet, Nicolas Nerli, ettet kelpaa taivaaseen enempää kuin helvettiinkään. Mene! Palaa Firenzeen ja lahjoita kaupungissasi enemmän näitä leipiä, jotka annoit omin käsin, yön hetkenä, kenenkään näkemättä, ja sinut pelastetaan. Ei näet siinä kyllin, että taivas aukee katuvalle ryövärille ja itkevälle ilotytölle. Jumalan armo on rajaton: se pelastaa rikkaankin. Tee niin. Lisää näitä leipiä, joiden painon havaitset vaakakupissani. Mene!
Nicolas Nerli heräsi vuoteessaan. Hän päätti noudattaa Ylienkelin neuvoa ja lisätä köyhille luovuttamiensa leipien lukua päästäkseen taivaitten valtakuntaan.
Niinä kolmena vuotena, jotka hän vietti maan päällä ensimmäisen kuolemansa jälkeen, hän oli laupias köyhille ja jakoi runsaasti almuja.