— Onnetonta! vastasi hän. Minulla ei ole muuta kuin tämä kaapu, ja esimies on kieltänyt minua sitä leikkaamasta antaakseni toisen puolen pyytäjälle. En siis voi sitä jakaa kanssanne. Mutta jos minua rakastatte, poikani, riistätte sen minulta kokonaisena.
Nämä sanat kuultuaan köyhä riisui munkilta hänen kaapunsa.
Veli Giovanni asteli nyt vailla vaatteita lumisateessa ja tuli kaupunkiin. Hänen kulkiessaan torin poikki, vain aivinainen kaista lanteillaan, leikkivät ja juoksentelevat lapset pilkkasivat häntä. Solvatakseen häntä he näyttivät hänelle nyrkkiä tuikaten peukalonsa näkyviin etu- ja keskisormen välitse ja heittivät häntä lumipalloilla, joissa oli likaa ja kiviä.
Kaupungin torilla oli hirsiä, joita käytettiin rakenteilla olevan talon salvokseen. Eräs hirsi oli sijoitettu poikkipuolin toisten päälle. Kaksi lasta oli asettunut toinen toiseen, toinen toiseen päähän, ja he kiikkuivat siinä. Nämä kaksi poikaa kuuluivat niihin, jotka olivat ivailleet pyhää miestä ja heittäneet häntä kivillä.
Hän lähestyi heitä hymyillen ja sanoi:
— Rakkaat pienokaiset, sallitteko minun liittyä leikkiinne?
Hän istuutui hirren toiseen päähän ja kiikkui lasten keralla.
Ohikulkevat kaupunkilaiset sanoivat:
— Tuo mies on totisesti järjiltään.
Kellojen jo soitettua Ave Mariaa veli Giovanni yhä kiikkui. Ja tapahtui, että Rooman prelaatit, jotka olivat saapuneet Viterboon käydäkseen katsomassa kerjäläisveljiä, joiden maine oli suuri koko maailmassa, kulkivat torin poikki. Kuultuaan lasten huutavan "Tuossa on pieni veli Giovanni" prelaatit lähestyivät munkkia ja tervehtivät häntä erittäin kunnioittavasti. Mutta pyhä mies ei ollenkaan vastannut heidän tervehdykseensä, ei ollut heitä näkevinäänkään, vaan kiikkui yhä hirren nokassa. Prelaatit sanoivat toisilleen: