Äitini vastasi, ettei hän tiennyt missä Putois majaili, ettei miehellä ollut mitään vakituista olinpaikkaa, ei kotia eikä kontua.
»En ole häntä sen koommin nähnyt, tätiseni. Luulen, että hän tahallaan piilotteleikse…»
Olisiko hän voinut puhua todempaa?
Mutta rouva Cornouiller kuunteli häntä epäluulo mielessä; hän epäili äitimme salaavan häneltä Putois'taan, pitävän häntä piilossa tiedusteluilta pelosta, että menettäisi hänet tai saattaisi hänet vaateliaammaksi. Hän piti äitiä todellakin liian itsekkäänä. Monet koko maailman omaksumat ja historian vahvistamat tuomiot ovat aivan yhtä hyvin perusteltuja kuin tämäkin.
— Se on toden totta se, sanoi Pauline.
— Mikä on totta? kysyi Zoé puolinukuksissa.
— Että historian tuomiot usein ovat vääriä. Muistan, isä rakas, kuinka eräänä päivänä sanoit: »Madame Roland oli hyvin yksinkertainen vedotessaan puolueettomaan jälkimaailmaan, oivaltamatta, että jos hänen omat aikalaisensa olivat ilkeitä apinoita, niin heidän jälkeläisensä myöskin tulivat olemaan ilkeitä apinoita.»
— Pauline, kysyi neiti Zoé ankarasti, mitä yhteyttä on Putois'n historialla sen kanssa, mitä sinä juttelet?
— Hyvin suuri yhteys, täti hyvä.
— Sitä en saata huomata.