Mutta rosvo pisti puukon hänen vatsaansa kahvaa myöten. Kuningas parka kierähti maahan ja suuntasi Balkiiseen kuolevan katseen, joka sammui melkein kohta.
III.
Samassa kuului ankara miesten, ratsujen ja aseiden hälinä, ja Balkis tunsi kelpo Abnerin, joka saapui kaartinsa etunenässä pelastamaan kuningatarta kuultuaan jo edellisenä iltana hänen salaperäisestä katoamisestaan.
Abner ojensihe kolme kertaa maahan Balkiin eteen ja käski tuoda luo kantotuolin, jonka oli varannut häntä vastaanottamaan. Sillävälin sitoivat kaartilaiset rosvojen ranteita. Kuningatar kääntyi päällikön puoleen ja virkkoi hänelle leppoisasti:
— Et väittäne minun turhia luvanneen, ystäväni, kun sanoin, että joudutte hirteen.
Tietäjä Sembobitis ja eunukki Menkera, jotka olivat saapuneet Abnerin keralla, huusivat ja parkuivat nähdessään ruhtinaansa makaavan maassa liikahtamatta, puukko vatsaan iskettynä. He kohottivat häntä varovasti. Sembobitis, joka oli erinomaisesti perehtynyt lääkintätaitoon, havaitsi hänen vielä hengittelevän. Hän sitoi haavan väliaikaisesti Menkeran sill'aikaa pyyhkiessä kuninkaan suusta valunutta vaahtoa. Sitten he sijoittivat hänet ratsun selkään ja kuljettivat hellävaroen kuningattaren palatsiin.
Balthasar vietti kaksi viikkoa ankaroissa kuumehoureissa. Hän puhui lakkaamatta kiehuvasta kattilasta ja rotkon sammalmättäästä ja kutsui Balkista luokseen huutaen korkealla äänellä. Vihdoin, kuudennentoista päivän valjettua, hän avasi silmänsä ja näki pääpohjissaan Sembobitiin ja Menkeran, mutta ei nähnyt kuningatarta.
— Missä hän on? Mitä hän tekee?
— Valtias, vastasi Menkera, hän on sulkeutunut suojiinsa Kommagenen kuninkaan kanssa.
— He solmivat varmaan sopimusta kauppatavaroiden vaihtamisesta, lisäsi viisas Sembobitis. Mutta älkää siitä huolestuko, valtiaani; kuumeenne vain nousee kaksinkertaiseksi.