Saavuttuaan kukkulan laelle hän istuutui polun viereen tärpättipuun alle ja antoi katseensa harhailla kauniissa maisemassa. Hänen vasemmalla puolellansa levisivät Phlegran lakeudet lyijynkarvaisina ja alastomina Cumaen raunioihin saakka. Oikealla puolella työnsi Misenum-niemi terävän kärkensä Tyrrhenan mereen. Hänen aliansa, lännen puolella, lepäsi rikas Baiae rannikon soreassa poukamassa levittäen puutarhojansa, veistokuvilla kaunistettuja huviloitansa ja marmoripengermiänsä vierellä sinisen meren, jossa delfiinit leikkivät. Hänen edessään, lahden toisella puolella, jo painuvan auringon kultaamalla Campanian rannalla, hohtelivat temppelit, joita etäällä seppelöivät Pausilippon laakerilehdot, ja kaukana näköpiirin rajoilla lepäsi leppoisa Vesuvius.
Lamia veti togansa laskoksesta pergamenttikäärön, joka sisälsi teoksen Luonnon olemuksesta, ojentui pitkäkseen maahan ja alkoi lukea. Mutta samassa kuului orja huutavan ja kehoittavan häntä nousemaan, jotta ahdasta viinimäen polkua nouseva kantotuoli pääsisi kulkemaan ohi. Kantotuolin lähetessä aivan avoimena Lamia näki sen pieluksille ojentuneen ylen lihavan vanhan miehen, joka nojasi otsaansa käteensä ja katsahteli synkästi ja ylpeästi. Hänen kotkannenänsä kaartui lähelle huulia, joita ympäröivät ulkoneva leuka ja väkevät leukapielet.
Lamia tiesi kohta varmasti tuntevansa nuo kasvot. Tuokion ajan hän epäröi, kenen ne olivat. Sitten hän yht'äkkiä syöksähti kohti kantotuolia hämmästynein ja ilahtunein elein:
— Pontius Pilatus! Armolliset jumalat sallivat minun nähdä sinut jälleen!
Vanhus viittasi orjia pysähtymään ja loi tervehtivään mieheen tarkkaavan katseen.
— Pontius, rakas isäntäni, virkkoi puhuttelija, kaksikymmentä vuotta ovat valkaisseet hiuksiani ja uurtaneet poskiani niin ankarasti, ettet enää tunne Aelius Lamiaasi.
Tuon nimen kuultuaan Pontius Pilatus astui kantotuolistaan niin nopeasti kuin iän aiheuttama uupumus ja käytöksen vakava arvokkuus sallivat. Hän syleili Aelius Lamiaa kaksi kertaa.
— Aivan varmaan on iloista nähdä jälleen sinut, virkkoi hän. Ah, sinä palautat mieleeni menneet ajat, jolloin olin Juudean prokuraattorina Syyrian provinssissa. On kulunut kolmekymmentä vuotta siitä, kun näin sinut ensimmäisen kerran. Se tapahtui Caesareassa, missä vietit maanpakolaisen ikävää elämää. Olin onnellinen saadessani sitä hiukan lievittää, ja sinä, Lamia, seurasit ystävyydestä minua murheelliseen Jerusalemiin, missä juutalaiset tuottivat minulle ylenmääräisesti katkeruutta ja harmia. Sinä olit toistakymmentä vuotta vieraanani ja kumppaninani, ja me keskustelimme Kaupungista siten lohduttaen itseämme, sinä onnettomuuksissasi, minä valtani suuruudessa.
Lamia sulki hänet jälleen syliinsä.
— Et sano kaikkea, Pontius, et mainitse, että käytit hyväksesi Herodes
Antipaan sinulle suomaa luottoa ja anteliaana avasit minulle kukkarosi.